Lukukausimaksut kompensoimaan hallituksen leikkauksia?

Tänään somessa on kiertänyt kansanedustaja Juhana Vartiaisen twiittiin pohjautuva ehdotus "pienistä" lukukausimaksuista, joilla voitaisiin kompensoida hallituksen aiheuttamat leikkaukset yliopistoille. Todellisuudessa kansanedustaja siis uudelleentwiittasi mikrotalousteorian professori Hannu Vartiaisen ehdotuksen, jonka mukaan opiskelijoille voitaisiin asettaa 2000 euron lukukausimaksu.

Professori Vartiainen nosti kyllä samalla esiin myös valmennuskurssien maksullisuuden ongelman, mutta vertaa sitä hivenen väärin lukukausimaksuihin. Luultavasti kyseessä on provosoiva heitto, mutta väännetään nyt rautalankaa.

• Valmennuskurrssi EI ole pakollinen vaan ilmankin sitä voi päästä yliopistoon. Lukukausimaksut koskisivat kaikkia ja ne eivät ole vapaaehtoisia.
• Valmennuskurssin hinta maksettaisiin kerralla, kun lukukausimaksu on LUKUKAUSIMAKSU eli se maksetaan joka vuosi. Tai nyt oletan, että puhekielessä käytetty lukukausimaksu tarkoittaa aina lukuvuotta, ei vain puolikasta eli lukukautta. Jos opiskelija opiskelee 5 vuodessa itsensä maisteriksi niin jo 2000 euron lukukausimaksulla tästä tulee 10 000 euroa jokaiselle opiskelijalle.  

Ilmeisesti tuo 2000 euron lukukausimaksulla haluttiin kompensoida vain henkilöstöleikkaukset,  mutta eihän homma ole niin helppoa. Kaikki kustannukset kulkevat käsi kädessä ja esimerkiksi tilakustannukset tietenkin nousevat jos henkilökuntaa on 1000 henkeä enemmän. Käytännössä tuolla lukukausimaksulla saataisiin takaisin noin 56 miljoonaa euroa.

Yksinkertaisella matematiikalla voidaan laskea, kuinka suuri lukuvuosimaksu tarvittaisiin, jotta Helsingin yliopiston säästöiltä voitaisiin välttyä kokonaan. Helsingin yliopistossa on opiskelijoita noin 28 000 tai ainakin ylioppilaskunnalla on tämän verran jäseniä, joista suurin osa on perustutkinto-opiskelijoita. Helsingin yliopistoon kohdistuu yhteensä noin 100 miljoonan vuosittainen säästöpaine. Eli jaetaan tuo 100 miljoonaa 28 tuhannelle = 3571 euroa per opiskelija.
Kun tämä jaetaan lukukausien aikaisille kuukausille eli 9 kuukaudella (kesälukukausi on erikseen), saadaan 397 euroa kuukaudessa lukukausimaksua.

Verrataan tätä vaikka nykyisiin opiskelijoiden käyttämiin etuuksiin. Opintotuki on korkeakouluopiskelijalle maksimissaan 336,76 euroa kuukaudessa. Eli käytännössä koko opintolainan voisi sijoittaa suoraan lukukausimaksun vaatimaan maksuun.

Opintolainaa korkeakouluopiskelija voi maksimissaan saada 400 euroa kuukaudessa. Kappas. Tämä sattuu olemaan juurikin se määrä, mitä tuota lukukausimaksua tulee kuukaudelle maksettavaksi, jos oletetaan, että opintotukea ja opintolainaa saadaan vuoden aikana 9 kuukaudelta (kesäkuukausilta tukea pitää hakea erikseen). Eli käytännössä lukukausimaksun voisi kuitata ottamalla täyden määrän opintolainaa.

Nyt tässä on tietenkin oletettu, että opiskelijamäärä säilyisi saman, kun todellisuudessa heti lukukausimaksun määräämisen jälkeen, se luultavasti putoaisi dramaattisesti. Ja hallintokulut kasvaisivat byrokratian lisääntyessä. Ja maalle pitäisi luoda jonkinlainen stipendijärjestelmä vähävaraisia varten. ja ja ja... En halua jatkaa tätä spekulointia enää sekuntiakaan pidemmälle pohtien sitä, mitä lukukausimaksut tekisivät yleisesti maan tulevaisuudelle, kun luokkaerot kasvaisivat ja koulutuksesta tulisi luksustuote, johon vain varakkalla on mahdollisuus.

Tiedän, että yliopistolla henkilökunta on nyt hyvin pettynyttä ja masentunutta, mutta hommaa ei auta se, että pettymys kohdennetaan opiskelijoiden syyksi. Opiskelija ei voi joutua maksumieheksi valtion tekemistä päätöksistä.

"Valmistun työttömäksi" -vitsistä tuli totuus, mutta se pitää lopettaa nyt!

Otsikko kertoi sen, mitä halusinkin sanoa. Tämä "vitsi" kulkee alalla kuin alalla vuodesta toiseen. Kun kysyy vaikka uudelta tuttavalta, että miksikä sitä valmistuu niin yleisin vastaus kuuluu työttömäksi naureskelujen kera.

Työttömyys on opiskelijana vielä sellainen asia, joka koetaan periaatteessa jatkuvasti kasvavana huolenaiheena, joka kummittelee aina välillä takaraivossa. Työttömyydessä ei ole mitään hauskaa ja kaikkein todennäköisin ajankohta, jolloin henkilö on työttömänä, on heti valmistumisen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että harva työpaikka sattuu alkamaan juuri seuraavana päivänä valmistumisesta. Esimerkiksi moni valmistuu lukuvuosien mukaan touko-kesäkuussa. Useat työpaikat kuitenkin alkavat vasta elo-syyskuussa, kun lomilta palaava henkilökunta tulee takaisin. Ei ole mitään järkeä palkata uutta henkilöä kesäksi, jos ei tätä voida kouluttaa siihen, joten työtä on hyvin haastava löytää kesällä. Eli periaatteessa vitsi työttömäksi valmistumisesta pitää paikkansa. Se ei ole vitsi.

Tilastot puhuvat samaa kieltä. Korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava julkaisi joulukuussa työttömyyskatsauksen, jonka luvut ovat karua luettavaa (taulukko 1). Korkeakoulututettujen työttömyys on noussut 12 % vuoden aikana kun koko maan työttömyys on noussut 6,4 %. Kokonaisuudessaan katsaukseen voi tutustua täällä, Katsauksesta nähdään kaikki työttömät eri koulutusasteen mukaan. Vastavalmistuneiden työttömyys (taulukko 2) on kaikilla koulutusasteilla lähes aina kasvanut nopeammin verrattuna yleiseen työllisyysasteeseen. Huolestuttavin muutos näkyy tohtorikoulutuksessa, jossa muutos on ollut 49,2 % vaikka kyseessä ovatkin määrällisesti pienet luvut.

Taulukko 1: Työttömien määrät joulukuussa 2015. 

Taulukko 2: Vastavalmistuneiksi tilastoissa luetaan ne henkilöt, joiden valmistumisesta on kulunut korkeintaan vuosi. Lähde: Akava.

Kuitenkin valmistumisen jälkeinen työttömyys kestää usein muutaman kuukauden kunnes juuri sopiva työpaikka löytyy. Eli valmistumisen jälkeen koittava työttömyys on usein vain väliaikainen tila. Akateeminen työttömyys on kasvava ongelma, mutta silti korkeakoulutettujen työttömyysprosentti on vielä alempi kuin koko maan työttömyysprosentti kaikilta aloilta. Eli toistaiseksi koulutus kannattaa vielä.

Silti, kun se fuksi tulee ensi kertaa laitokselle intoa ja unelmia täynnä niin kommentit heti alusta alkaen siitä, miten alalla ei kyllä valmistu miksikään, tekevät pienen viillon itsetuntoon. Näitä asiota ei puhuta hakuvaiheessa vaan keskitytään siihen, mikä hakijaa kiinnostaa. Alalle työllistymisestä puhutaan hyvin vähän ennen kuin se tulee ajankohtaiseksi ja silloinkin se on usein oman itsensä varassa ottaa selvää. Yksi tärkeimmistä asioista töitä hakiessa on usko omaan osaamiseen. Jos et itsekään usko siihen, että joku haluaisi palkata sinut, niin varmana kukaan ei palkkaa.

Nyt siis viimein olisi aika lopettaa tämä ikuisuuksia jatkunut vitsi siitä, että valmistutaan työttömiksi. Se ei auta ketään ja saa ihmiset vain vähättelemään ongelman laajuutta. Kasvava työttömyys on ongelma. Itsetunnon heikentyminen on ongelma. Se, että opiskelija ei tiedä miksi valmistuu, ON ONGELMA, johon yliopiston tulisi nyt puuttua ja lujaa. Työelämävalmiutta pitäisi selkeästi listätä ja tämä ei tarkoita vain harjoittelun tekemistä pakolliseksi. Opintojen kaaressa tulisi tuoda jatkuvasti esiin taitoja, joita opiskelija kerryttää vähitellen, jotta valmistuvalle henkilölle olisi selvää, mitkä ovat omat vahvuudet.

Jos ainoa vastaus, jonka vastavalmistunut voi sanoa miksikä hän valmistuu on työtön, on silloin systeemissä paljon vikaa. Lopetetaan homma jo alkuun sillä, että kaverit, tuutorit, kolleegat lakkaavat vähättelemästä omia taitojaan ja uskovat siihen, että löytävät vielä mahtavan työpaikan. Työttömyyden vähättely ja siitä vitsailu saa vain asian tuntumaan liian luonnolliselta olotilalta. Akateeminen työttömyys on tilastollisesti kasvava ongelma ja siitä vitsailun tulee loppua nyt, jotta ongelmaa voidaan alkaa käsitellä sen ansaitsemalla vakavuudella.


  

Apteekkikompensaatio ja mikä se oikein on?

Helsingin yliopisto joutuu nyt hallituksen esityksestä kohtaamaan mittavat leikkaukset ja yksi kiistellyimistä aiheista on näyttänyt olevan apteekkikompensaatio. Sivistysvaliokunta ilmoitti alkuviikosta, että se hyväksyy hallituksen esityksen ja leikkaa apteekkikompensaation pois Helsingin yliopistolta, joka tarkoittaa ylimääräistä 30 miljoonan euron leikkausta. Käytännössä tämä vastaa 500 henkilötyövuotta. Mutta mikä oikeasti on tämä kompensaatio ja miksi se on ollut tärkeä? Miten se on vaikuttanut niin paljon koko keskusteluun?

Mikä on yliopiston apteekki?

Lainataan nyt suoraan wikipediaa aiheesta Yliopiston Apteekki:

Yliopiston Apteekki on yritys, jonka omistaa Helsingin yliopisto. Se kertoo olevansa Suomen suurin farmaseuttisen henkilöstön työllistäjä. Sen palveluksessa oli vuoden 2012 lopussa 956 ihmistä Suomessa. Yliopiston Apteekkia pidetään yhtenä Suomen parhaista työnantajista. Se sijoittui Great Place to Work -listalla suurten yritysten sarjassa kolmanneksi vuonna 2013.
Yliopiston Apteekki on perustettu vuonna 1755, joten se on maan vanhimpia yrityksiä. Helsingin yliopiston farmasianopiskelijat suorittavat käytännön harjoittelujaksonsa Yliopiston Apteekissa

Eli yliopiston apteekki on apteekki, mutta se on tosissaan yliopiston omistama apteekki. Asiasta tekee erikoisen siksi, että apteekit ovat lähes poikkeuksetta yksityisiä, ja apteekin perustamista varten tarvitaan apteekkilupa. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen on julistettava uusi tai avoimeksi tullut apteekkilupa haettavaksi. Apteekkilupa voidaan myöntää laillistetulle proviisorille ja se on henkilökohtainen[1]. Vain Helsingin yliopistolla ja Itä-Suomen yliopistolla on erillinen oikeus apteekkitoiminnan pitämiseen Suomen yliopistoista.

Kyseessä kuitenkin on liiketoimman muoto, mutta koska kyseessä on yliopiston omistama yritys, sen tuotto käytetään yliopiston oman toiminnan tukemiseen. Oheessa ote yliopistolain päivityksestä 2010 [2].

Apteekkitoiminnan tuotto käytetään yhteiskunnallisesti merkitykselliseen yliopistojen toimintaan. Lääkelain mukaan yliopistojen apteekkien tehtävänä on lääkkeiden myynnin ohella farmasian opetukseen liittyvän harjoittelun ja lääkehuoltoon liittyvän tutkimuksen toteuttaminen

Eli kuullostaa ihan fiksulta. Liiketoiminnalla halutaan siis tukea yliopiston omaa toimintaa ja sen tuotto käytetään suoraan yliopiston tehtävän edistämiseen. Siksi yliopistolla on erillislupa apteekkitoimintaa varten eikä lupa ole henkilökohtainen tietyn proviisorin lupa.

Mikä on apteekkimaksu?

Kaikki suomalaiset apteekit maksavat valtiolle apteekkimaksun sekä yhteisöveron. Apteekkimaksu määräytyy liikevaihdon perusteella. Keskimäärin suomalainen apteekki maksaa apteekkimaksua noin 7 %. Yliopiston apteekki maksaa 11,2 % apteekkimaksua liikevaihdostaan, koska se on suhteessa suuri yritys. 

Apteekkimaksun tarkoituksena on turvata liiketoiminta vähemmän kannattavilla alueilla. Eli sen avulla apteekkeja voidaan perustaa myös alueille, joissa liiketoiminta ei ole niin kannattavaa, mutta ihmisille halutaan saada apteekkipalvelut. Apteekkimaksu tasaa siis apteekkien välisiä tuloeroja. 

Yliopiston apteekki maksaa myös yhteisöveroa, joka on yhteisön tuloveroa, jonka suuruus on 20 % tuloksesta.  

Mikä on apteekkikompensaatio?

Helsingin yliopisto saa valtiolta yhteisöveron ja apteekkimaksun summaa vastaavan korvauksen. Korvauksesta säädetään yliopistolaissa ja se juontaa juurensa siihen, että ennen 2009 yliopistolakia Yliopiston Apteekki oli erityisasemansa vuoksi vapautettu veroista, koska se pyrkii apteekkitoiminnallaan tukemaan yliopiston tarkoitusta ja liiketuotto menee suoraan yliopiston toimintaan. Yliopiston apteekki ei siis maksa tuottoja yksittäisille omistajille vaan sen tulot käytetään yliopiston toimintaan. Tätä kutsutaan siis apteekkikompensaatioksi ja se on luotu juuri siksi, että yliopiston omaa liiketoimintaa oman tarkoituksensa tukemiseen on pidetty sen verran hyvänä. 

Mitä laki sanoo?

Käytännössä apteekkikompensaatiosta on ollut Helsingin yliopiston sekä Itä-Suomen yliopiston apteekkitoimintaa tukeva laki.

Yliopistolain (2009) 75 §  toteaa:
Helsingin yliopistolla on oikeus yhden apteekin pitämiseen Helsingin kaupungissa. 

Ja lääkelaki jatkaa:
Lääkelain 52 §:n nojalla Helsingin yliopistolla on lisäksi oikeus pitää 16 sivuapteekkia Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen luvalla.

Tällä tarkoitetaan Yliopiston apteekkia. Eli käytännössä Helsingin yliopistolle on myönnetty erillislupa apteekkiliiketoiminnan harjoittamiseen. Tämä apteekkioikeus on ollut voimassa jo vuodesta 1755 kun kuningas on antanut Turun akatemialle oikeuden pitää apteekkia Turun kaupungissa. Kun Turku paloi ja yliopisto siirtyi Helsinkiin, niin siiryi myös lupa pitää apteekkia.

Samassa yliopistolain pykälässä todettiin myös:
Yliopisto on 1 momentissa tarkoitettujen varojen osalta vapaa veroista ja valtiolle maksettavista maksuista, jollei laissa jonkin veron tai maksun osalta toisin säädetä.

Eli käytännössä tämä tarkoittaa juuri apteekkien verotukseen liittyviä asioita. 

Missä tuli muutos?

Yliopistolaki kuitenkin päivitettiin 2010[2].

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia siten, että Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle korvataan määrä, joka vastaa niiden apteekkien elinkeinotulosta maksamaa yhteisöveroa.
Hallituksen esitystä yliopistojen verotusta koskevaksi lainsäädännöksi käsitellessään eduskunta on lausumassaan edellyttänyt yliopistolain muuttamista siten, että Helsingin yliopistolle korvataan määrä, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa.

Eli yliopistouudistuksen myötä yliopistojen verostusta koskeva lainsäädäntö myös muuttui. Tällöin apteekkikompensaatio päätyi saamaan oman budjettiluokan valtion budjetissa, jota aikaisemmin ei ole ollut, koska se on ollut veroista vapautettua. 

Aikaisemmin Helsingin yliopiston apteekin tuotto, joka oli yhteisöverosta vapaata, on voitu kokonaisuudessaan käyttää yliopiston toimintaan. Eduskunta on käsitellessään hallituksen esitystä yliopistojen verotusta koskevaksi lainsäädännöksi (EV 252/2009 vp), edellyttänyt, että hallitus antaa vuoden 2010 maaliskuun loppuun mennessä eduskunnalle esityksen yliopistolain muuttamisesta siten, että Helsingin yliopistolle korvataan määrä, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa.

Yliopistolain päivityksen yhteydessä todetaan vielä: 

Esityksellä ei ole suurta vaikutusta valtiontalouteen, koska Helsingin yliopiston apteekkitoiminta on aikaisemmin ollut verosta vapaata toimintaa

Ja mihin apteekkikompensaatiosta saatu raha on käytetty: "Yliopiston apteekit ovat vuosittain tulouttaneet kokonaisuudessaan laskennallisen yhteisöveron määrän lyhentämättömänä yliopistojen toimintaan. Helsingin yliopistossa tämä on tapahtunut Helsingin yliopiston Rahastojen kautta."

Todetaanpa vielä tuon lakiesityksen lopussa, että "Yliopistojen tutkimus- ja opetustoimintaan kohdistuvan valtion erityisen rahoituksen tarkoituksena on varmistaa, että vuodesta 2010 alkaen apteekkiliikkeiden elinkeinotulosta maksettavat verot eivät heikennä yliopistojen toiminnan rahoitusta."

Mitä tapahtui nyt?

Valtion budjettia syynättiin tarkemmin ja huomattiin siellä olevan omituinen apteekkikompensaatio. Poliitikojen äkkikatsauksella tämä on tietenkin leikattavissa oleva summa. Se oli helppo leikata kun ei leikata suoraan vanhuksilta, lapsiperheiltä, työttömiltä, syrjäytyneiltä, nuorilta tai syrjäytyneiltä. Todetaan, että leikataan apteekilta eli tässä tapauksessa suoraan Helsingin yliopistolta. Apteekkikompensaatio on ollut eri luokassa kuin kaikki muut koulutusleikkaukset, joten sitä on vaikea nähdä osana kokonaisuutta, että se vaikuttaa suoraan yliopiston toimintaan ja on suora koulutusleikkaus. Eli käytännössä hallituksen linjaus on nyt apteekkikompensaation vuoksi leikannut Helsingin yliopistolta 30 miljoonaa ekstraa, koska se harjoittaa omaa liiketoimintaa ja kattaa sillä omia kulujaan. 

Nykyhallituksen linjauksilla luulisi, että juuri tällaiseen liiketoimintaan kannustettaisiin. Tällaiset leikkaukset käytännössä vain tekevät toiminnasta vaikeampaa ja mikään ei näytä, että yliopistoa oikeasti kannustettaisiin omavaraiseksi. 

Viitteet:

[1] Lääkelaki, oikeus apteekkiliikenteen harjoittamiseen, apteekkilupa 43 § 

[2] Yliopistolaki, päivitetty sisältö 2010

More info: http://www.hs.fi/talous/a1440045905772
Apteekkikompensaation poistumisen vaikutukset https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/apteekkikompensaation-poisto-vaarantaa-huippututkimuksen

Opettamisen oppimista yliopistossa

Aloitin tällä viikolla yliopistopedagogiikan opinnot. Asia on kiinnostanut minua jo useamman vuoden ja nyt vihdoin tähänkin opintokokonaisuuteen pääsee tutustumaan. Matlulaisena ei koskaan tiedä, mitä nämä vähän eritavoin opettavat kurssit oikeasti pitävät sisällään ja pahimillaan niissä kirjoitetaan monien niin pelkäämiä oppimispäiväkirjoja (tämä tuntuu olevan monelle matlulaiselle jo se kurssilta karkoittava tekijä).

Suureksi iloksi kurssilla näkyi hyvin monimuotoista porukkaa jatko-opiskelijoista yliopistolehtoreihin. Koskaan ei ole siis liian aikaista tai myöhäistä alkaa opetella tätäkin salatiedettä, jolla ihmiset pitäisi saada oppimaan. Osallistujia oli myös hyvin erilaisilla taustoilla, joten kurssilla varmaan saa useampia erilaisia näkökulmia opetukseen.

Ensimmäisen neljän tunnin session aikana käytiin läpi paljon asiaa. Kirjoittelen tässä vähän rönsyillen omia ajatuksia liittyen käsiteltyihin asioihin.

Yliopistossa opiskelu ei ole enää kasvatusta

Tämä viesti on aika keskeinen yliopistopedagogiikassa. Nyt oletetaan, että ihmiset ovat oikeasti aikuisia, jotka joutuvat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Ongelmaksi tuntuu vain muodostuvan, ettei kursseilla kerrota tätä kunnolla, että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Kurssit voivat perustua hyvin pitkälle itsenäiseen työskentelyyn ja akateeminen vapaus antaa uudelle opiskelijalle hyvin paljon vapauksia, mutta samalla myös vastuuta. Useimmat uudet opiskelijat tulevat suoraan lukiosta, jossa opetus on vielä hyvin pitkälle opettajalähtöistä. Miten siis saadaan uudet opiskelijat hyppäämään täysin erilaisen opetuksen maailmaan muutamassa viikossa heti yliopiston alettua? Usein vastauksena tuntuu olevan se, että asioita selitettäisiin ja avattaisiin, että miksi nyt tehtään näin. Tässä olisikin ehkä tietynlainen paikka yliopistolla kehittää kaikkien uusien opiskelijoiden valmiutta opiskella yliopistossa. Erilaisia opiskelutekniikkakursseja on olemassa, mutta ne ovat vapaaehtoisia ja niissä käy vain marginaali kaikista opiskelijoista.
Jos asiaan ei jaksa paneutua enempää niin kannattaa kuitenkin käyttää noin 20 minuuttia youtuben äärellä ja katsoa dokumentti yliopistossa eritavoin oppivista henkilöistä ja miten heille kannattaa opettaa. Tämä 20 minuuttia on oikeasti hyvin käytettyä aikaa.

Reflektio - Aaltoliikettä, heijastumista, psykologiaa vai niitä kaikkia?

Kun tunnilla alettiin puhua reflektiosta niin tietenkin näin fyysikolle ensimmäisenä mieleen tulevat aaltoliikkeen yhtälöt. Reflektio eli heijastuminen on fysiikan yksi arkipäiväisimmistä ilmiöistä. Kahden eri olomuodon (eli faasin) rajapintaan tuleva aaltoliike heijastuu, siroaa, taittuu tai taipuu. Reflektiona puhutaan heijastumista.

Itselläni on ollut pitkään teoria siitä, että fysiikan lait kuvaavat myös paljon muutakin kuin mitä annetaan ymmärtää. Tässä reflektio toimii taas hyvänä esimerkkinä siitä. Nyt pedagogiikassa termiä voisi kuvata itsensä ja ympäristönsä vuorovaikutusta. Ideana on pohtia esimerkiksi palautetta ja miettiä miten johonkin ongelmaan voisi saada ratkaisun ja täten muuttaa omaa käyttäytymistä, jolloin ongelma ratkeaa.

Tätä voidaan nyt suoraan verrata fysiikan reflektioon. Kuvitellaan tilanne jossa olomuotoina ovat ilma ja vesi. Moni tietää, että veden pinnasta voi nähdä oman kuvansa tietyissä olosuhteissa. Mietitään tätä nyt reflektion kannalta, että mitä kaikkea aaltoliikkeelle voi käydä veden ja ilman rajapinnassa. Joissain tilanteissa vedestä voi nähdä samaan aikaan kuvaajansa sekä läpi pohjalla olevia asioita. Tämä vaihtelee sen mukaan minkälainen tulokulma saapuvalla valolla on.

Kuva: Wikimedia commons. CC. 

Jos kohteesta tuleva valo ylittää tietyn kulman ja kaikki valo heijastuu takaisin havaitsijaan, puhutaan kokonaisheijastuksesta. Tällöin pohjalle ei voi nähdä. Psykologisessa reflerktiossa tämä tarkoittaa peiliin katsomista eli josta on hyvä lähteä pohtimaan ongelmaa. Tässä vaiheessa havaitsija voi pohtia, miten hänen kannattaisi muuttaa toimintaansa (tulokulmaa), jotta saavutettaisiin haluttu lopputulos (valo taittuu vedestä läpi).

Lähdetään muuttamaan valon tulokulmaa, jolloin tietyssä pisteessä eli kriittisessä kulmassa, kokonaisheijastus päättyy ja osa valosta taittuu veteen, samalla kun osa jatkaa heijastumista takaisin. Mitä enemmän kulmaa taas muuttaa sitä enemmän valo taittuu veteen ja sitä vähemmän heijastuu takaisin (tämä oli nyt hyvin yksinkertaistettu, jos haluaa tietää lisää niin lukee esimerkiksi Snellin laista). Näin syntyy tilanne, jossa muuttamalla valon tulokulmaa, myös lopputulema muuttuu eli valo pääsee eteemään mutta samalla itsensä voi nähdä edelleen heijastumisena. Tämän näkisin nyt pedagogiikassaki puhutun reflektion tarkoituksena eli omaa toimintaa (tässä tapauksessa valon tulokulmaa) muuttamalla, voidaan vaikuttaa valon kulkuun eteenpäin, mutta edelleen nähdä prosessi ja mahdollisesti toistaa sitä. Osa valosta pääsee eteenpäin, mutta osa heijastuu aina takaisin. Näin syntyy eräänalinen kierre. Opetuksessa tämä voi tarkoittaa vaikka opettamismenetelmää(valonlähde), josta kerätään palautetta(etsitään kokonaisheijastuksen ja taittumisen rajapintaa) ja muutetaan huonoksi kokemia käytäntöjä(löydetään hyvä kulma, jossa päästään haluttuun lopputulokseen).

Eli reflektio(psykologia) tarkoittaa loppupeleissä reflektiota (fysiikka).


Palaute eli kaiken pahan alku ja juuri
Lienee sanomattakin selvää, että meillä vallitsee hyvin vahvasti kulttuuri, jossa palaute tarkoittaa lähes poikkeuksetta jotain negatiivista asiaa. Jos jokin asia ottaa päähän, siitä annetaan palautetta. Jos kaikkeen ollaan tyytyväisiä niin tilanne pidetään jotenkin oletusarvoisena, jolloin hyvää palautetta annetaan harvoin. Palaute olisi kuitenkin monessa asiassa hyvin tarpeellista, jotta palautteen saaja tietäisi vähän, että mitä tekee hyvin ja mitä huonosti. Itse olen kuullut usein palautteen saamista varten neuvoja, kuten ota suklaata ja punaviiniä ja ala sitten käydä läpi palautetta. Tämä koko oletus on tietenkin siinä, että palaute on huonoa ja itselle tulee siitä paha mieli. Näin varmaan hyvin monessa tilanteessa on, koska anonyymina palautteena voi kirjotitaa mitä vain.

Opiskelijapalaute kärsii vähän siitä, että osalta kursseista sitä on pakko antaa. Palautetta varten on usein apukysymyksiä, joilla tietenkin saadaan enemmän irti juuri siitä, mitä halutaan saada selville. Kuitenkin monien vuosien ajan olen kuunnellut lehtorien avautumista siitä, miten huonoa opiskelijapalaute voikaan olla. Ja nyt tarkoitan sekä huonoa eli henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta sekä huonosti annettua palautetta.

Henkilökohtaisuuksiin menevä palaute kritisoi usein jotenkin tiettyjä ominaisuuksia. Se voi myös suoraan todeta jotain asiatonta kuten, että luennoitsija on huono. Tämä lienee sanomattakin selvää, että tällaista palautetta ei tarvitsisi antaa, koska siitä ei hyödy mitenkään.

Sama pätee huonosti annettuun palautteeseen eli sellaiseen, jossa asiaa ei selitellä enempää ja josta ei voi oppia mitään. Jos palautteessa lukee, että luennolla oli tylsää niin asiaan on vaikea muuttaa mitään. Rakentava palaute pohtisi sitä, että itsellä oli tylsää luennolla, joka johtui kahden tunnin putkeen pidetystä luennosta, jonka aikana ei vain pysynyt hereillä, koska salissa on huono ilmankierto. Tähän ratkaisuna olisi tautottaa tuntia enemmän.

Palautteen antamista voi kuitenkin opetella, ja siitä olisi hyötyä varmaan ihan kaikille meistä. Itse pidän hyvänä nyrkkisääntönä sellasita, että anna palautetta vain asiasta, johon palautteen kohde voi vaikuttaa. Lisää vinkkejä hyvän palautteen antamiseen löytyy netistä vaikka kuinka. Tässä vaikka Hesarin artikkeli aiheeseen.


-----

Okei, ekalta tunnilta jäi paljon pohdittavaa ja kaikkea en saanut nyt edes kirjoitettua, mutta ehkä jatkan myöhemmin lisää. Ehkä kuitenkin päällimmäinen ajatus itsellä kaikesta on ollut se, että miten paljon enemmän olisikaan hyötynyt jo tämän kaiken läpikäynnistä itse opiskeluaikana.

Ensimmäinen vai viimeinen työpaikka? Nuorten työttömyys on yhtä suuri ongelma kuin irtisanominen

Sipilän hallitusohjelman kirjauksista on käyty keskustelua suuntaan ja toiseen viimeisen viikon ajan. Jälleen kerran leikkauksen alla ovat niin opetus- kuin tutkimustoiminta. Hallitusohjelman liitteissä väläytettiin Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhdistämistä, joka tarkoittaa jo olemassa olevien YT-neuvottelujen päälle lisää neuvotteluja. Puhutaan rakenneuudistuksista kun kuitenkin halutaan pistää porukkaa ulos. 

Ympäristöalaa opiskelleena nuorena keskustelu hämmentää, koska ainoa asia, johon tunnutaan keskittyvän, on irtisanomisen minimoiminen. Keskustelussa puhutaan luontaisesta poistumasta eli vähennykset halutaan tehdä ihmisten siirtyessä eläkkeelle. Tämä kuitenkin tarkoittaa suoraan sitä, että tilalle ei palkata ketään eli juuri työelämän kynnyksellä olevat nuoret eivät koskaan pääse töihin. Heidän huoli on tässä keskustelussa unohdettu ja selkeästi vain palkansaajien irtisanomisilta pyritään välttymään. 

Ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen määrittelee paljon myös omasta urakehityksestä. Monet tahot kuten Aarresaari-verkosto on julkaisut tutkimuksia, joiden mukaan valmistumisen jälkeinen työttömyys ja pätkätyöläisyys voi määritellä omaa työuraa pitkälle tulevaisuuteen. Työelämä on selkeästi murroksessa mutta kukaan ei tiedä mihin se on menossa. Onko Suomi valmis riskeeraamaan uuden sukupolven työuran kehityksen jo heti alkuvaiheessa? 

Samaan aikaan hallitus väläyttelee työurien pidentämistä lisäämällä kolmannen lukukauden ja haluamalla myös kandit töihin. Millä vastavalmistuneet nuoret kandit pitäisi saada töihin jos maisterit ja tohtoritkin kokevat työpaikkojen saamisen haastavaksi? Tietenkin vastakeinoina puhutaan nuorisotakuusta ja yritysten ottamisesta mukaan nuorten työllistämiseen.

On kuitenkin hieman kyseenalaista puhua vastavalmistuneiden harjoittelupaikoista, koska kyseessä on jo valmistunut ja työelämään valmis henkilö. Harjoittelua jo muutenkin käytetään hyödyksi teettämällä harjoittelijoilla töitä, koska harjoittelijoille ei ole pakollista maksaa palkkkaa. 

Samaan aikaan hallitus vielä väläyttelee, että yhteiskuntasopimuksen on pakko syntyä. Eli hallitus haluaa työaikaan lisää noin 100 tuntia vuodessa. Käytännössähän tämä tarkoittaisi taas vähemmän työpaikkoja nuorille, jotka tekevät paljon pätkä- ja vuorotöitä, joissa jos jokainen tekee pari tuntia viikossa lisää, niin tarvitaan vähemmän väkeä taloon. Ei tässä ole kyse siitä, että jokainen tekisi enemmän samalla palkalla vaan että tarvittaisiin vähemmän työntekijöitä tekemään sama määrä töitä. 

Vastavalmistuneiden kohdalla muutaman kuukauden harjoittelut ovat juurikin näitä pirstaleisia pätkiä, jotka voivat määritellä hyvin pitkälle oman työuran kehityksen. Keskustelussa myös unohdetaan alanvaihtajat eli jokainen vastavalmistunut ei mene enää nuorisotakuun piiriin. Näin kolmekymppisten vastavalmistuneiden tuntuu olevan sitäkin vaikeampaa saada töitä omalta alalta.

Nyt olisi aika siirtää keskustelu pohtimaan myös tulevaisuutta, nuoria ja työelämän muuttumista. Työuria pitäisi pidentää mutta milläs pidennät jos töitä vain ei ole?

No, tässä teille kuva söpöstä hauvasta, jotta vähän piristyisitte. Kyllä meille vielä töitä riittää. Se millaisia ne ovat, onkin jo eri kysymys. 

Pekonipastaa kansalle!

Äänestys alkaa viikon päästä ja loppukirin kuumin juttu tuntuu olevan erilaisten reseptien jakaminen. Kävin läpi feedini viimeiseltä kahdelta päivältä ja löysin nämä uutiset:

Se kuuluisa pekonipasta, josta homma lähti:
http://hyvaatyotasuomi.fi/?page_id=1248

Tyly tuomio, että pekonipasta sisältää paljon kaloreita:

http://m.iltasanomat.fi/ruokala/art-1427734379239.html

Myös toinen iltapäivälehti:

http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015033119450664_ah.shtml

Joku kommentoi, että ei söisi tätä pastaa: 

http://www.ruokala.net/uutiset/jari-bull-mentula-tyrmaa-antti-rinteen-pekonispagetin-mina-en-ainakaan-soisi/1427786746984

Vihreiden tuomio pekonipastalle, jossa kritisoidaa sen ilmastopäästöjä:

http://www.vihrealanka.fi/…/vihre%C3%A4-lanka-testasi-kohur…

Huippukokki testasi pastaa:

http://www.radiocity.fi/vapaalla/huippukokki-valmisti-kohutun-pekonispaghetin-kuuntele-tuomio-14508

Antti täsmentää, että resepti ei ole tarkoitettu yksin syötäväksi:

http://demokraatti.fi/nyt-puhuu-antti-rinne-pekonipastasta…/

Ja tietenkin päivän teemaan liittyvä vitsi:

http://www.hameenkaiku.fi/…/27993-antti-rinteen-palkittu-pa…

Kuvan pekoni ei liity tapaukseen. 

Siis oikeasti! Tästä koko jupakasta voidaan vetää seuraavat tutkimuskysymykset:

1) Onko politiikka oikeasti mennyt siihen, että viikkoa ennen äänestyksen alkamista ei ole muuta puhuttavaa kuin ruoka? Jos näin on niin jotain on mennyt pahasti pieleen. Ensi vaaleja varten voidaan varmaan järjestää puheenjohtajatenttien sijaan MasterChef Vaalit, joissa puheenjohtajat kokkailee toisilleen ruokia. Tämä olisi varmaan tässä tosi-tv:n innoittamassa maailmassa suuri hitti.

2) Miksi media/muut puolueet/kaikki lähtevät tähän touhuun vielä mukaan? Onko tämä tapa, jolla ihmiset saadaan kiinnostumaan politiikasta? Puhumalla arkipäiväisistä asioista kuten ruoasta? Miten pastaresepti vaikuttaa henkilön pätevyyteen toimia eduskunnassa? Kyllähän sen näki jo Helsingin kasvisruokakeskustelun aikaan, miten paljon ruoka herättää tunteita Suomalaisissa.

Lopuksi vielä johtopäätökset:
Selkeästi tästä kaikesta voidaan vetää johtopäätös, että tie äänestäjän sydämeen käy vatsan kautta eli oikeasti ruoka on avainasemassa oikeastaan kaikessa politiikassa mitä tehdään. Onko meillä enää varaa ruokaan? Miten ruokaa tuotetaan? Mistä ruoka tulee? Nämä asiat nivoutuvat vahvasti useisiin eri sektoreihin, kuten maatalouteen, energiatuotantoon, työllisyyteen, vientiin ja tuontiin sekä kansanterveyteen.

Selkeästi pekonipasta on avannut nyt Suomeen uudenlaisen linjan politiikkaa varten eli mediaseksikkään ruokapolitiikan. Odotan innolla eduskunnan kokkausohjelmaa, jossa vastataan noihin ylläoleviin kysymyksiin ohjelman edetessä.

Seuraavaksi vaalikoneisiin ehdottomasti kysymys omasta lempiruoasta sekä suosikkireseptin paljastaminen koko kansalle!

Opiskelija on huono ihminen

Oletko huomannut miten huono ihminen olet vain olemalla opiskelija? Tai ainakin näin on jos on Kari Raivioon uskomista. Olet vähän tyhmä kun et halua ottaa opintolainaa vaan käyt töissä ja viet joltain maahanmuuttajalta työpaikan. Olet myös kunninahimoton kun et tähtää huippuarvosanoihin jokaisella kurssilla. Varmaan on lama kokonaan vain sinun syytäsi. Eikun äh, työnteko onkin opiskelijärjestöjen syytä (mitäh?) kun ne rummuttavat, että työkokemuksella on merkitystä työelämässä. Miten kehtaavat väittää sellaista??

Palataanpa takaisin maan päälle ja mietitään asiaa toisesta näkökulmasta, Miksi opiskelijajärjestöt väitteen mukaan rummuttavat myyttiä, jonka mukaan työkokemusta tarvitaan työelämässä ja siksi opiskelijan pitäisi saada sitä jo opiskeluaikana. Voisiko syy olla myös siinä, että yliopiston järjestämät työelämätaidot ovat hyvin puutteellisia ja opiskelija kokee valmistuvansa ilman työelämäosaamista. Liian usein näkee opiskelijoita, jotka kertovat valmistuvansa pian, ja kun kysyy että mitä meinaat tehdä sitten niin vastaus on puhtaasti "en tiedä".  Tämä on suuri ongelma. Yliopistossa opiskeluista puuttuu työelämälähtöistyys, johon esimerkiksi ammattikorkeakoulussa opiskelu perustuu vahvasti. Jos opiskelija ei tiedä, että mikä valmistumisen jälkeen odottaa niin miksi hän valmistuisi nopeasti?

Onko nopeasta valmistumisesta jotain hyötyä? Työelämässä 23-vuotias maisteri tuntuu vielä kokemattomalta ja liian nuorelta ihmiseltä vaativampiin tehtäviin. Ainoa ala, jolla nopealla valmistumisella tuntuu olevan merkitystä on yliopiston itsensä vetämä tutkimus. Ei jos haluaa jatkokouluttautua niin tällöin nopea valmistuminen voi olla eduksi. Tällöin jatko-opintoja pääsee tekemään nopeammin. Tämä osuus koskee kuitenkin vain pientä osaa opiskelijoista. Tietenkin yliopisto kertoo vain tästä uravaihtoehdosta, koska se haluaa saada myös tohtoreita ulos. Mikään ei kuitenkaan takaa valmistuneelle tohtorillekaan töitä. Raivio väittää virheellisesti tekstissään "Suurin hyötyjä on kuitenkin nuori itse, sillä tutkinto antaa ison lisän elinikäisiin ansioihin ja parhaan vakuuden työttömyyttä vastaan.", että tutkinto olisi se asia, joka antaa lisän eläkkeisiin ja vakuuden työttömyyttä vastaan. Tämä ei ihan pidä paikkaansa vaan nimen omaan koulutus antaa tämän. Eli se oma osaaminen. Mitä pidemmälle olet kouluttautunut, sitä paremmin saa töitä ja sitä suurempaa palkkaa saa. Yleensä tämä korreloi sen kanssa, että onko henkilöllä tutkinto vai ei. Osaaminen on kuitenkin eri asia kuin tutkinto!

Tutkinnon tarkoituksena on tuoda opiskelijalle osaamista ja tämä asia on unohdettu. Valmistumisesta itsestään on tullut itseisarvo ja asiassa on unohdettu, että mikä pointti opiskelulla oikeastaan on. Opiskelun tarkoituksena on kouluttaa ihmisiä. Opiskelija voi olla suorittanut vaikka 500 opintopistettä ilman minkäänlaista tutkintoa. Tämä osaamismäärä on jo huomattava, mutta vain sen katsotaan merkitsevän, jos opinnot on pistetty tietynlaiseen pakettiin eli opiskelija on valmistunut. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, koska yliopistojen rahoitus perustuu esimerkiksi valmistuneiden määrään. Tämä kuitenkin aiheuttaa myytin siitä, että asioita ei voi osata ellei siitä ole suorittanut tutkintoa.

Osaaminen on se asia, jota pitäisikin korostaa enemmän. Opiskelun pointti on kartuttaa omaa osaamista. Opiskelijat eivät osaa tunnistaa omaa osaamistaan, koska yliopisto rummuttaa vain valmistumisen merkitystä. Vähitellen ihmiset uskovat siihen jo itsekin eli jos et ole käynyt kurssia tai suorittanut tutkintoa jostain asiasta, et sitä osaa. Ajatus on aivan älytön.

Moni yliopisto-opiskelija on varmaan myös jo oppinut totuuden myytistä, että ylioppilaskirjoituksilla olisi jotain väliä. Käytännössä niillä onkin, mutta vain korkeakouluihin pyrkiessä. Tämän jälkeen ne menettävät merkityksensä kokonaan. Sama pätee yliopistotutkintoon. Tutkinnolla on väliä siinä vaiheessa kun vastavalmistunut pyrkii työelämään. Kun työelämässä on viettänyt 10 vuotta, niin tutkinnonkin merkitys katoaa ja ketään ei kiinnosta, mitä kursseja sitä aikanaan kävi yliopistossa. Paljon tärkeämmäksi nousee TYÖKOKEMUS eli osaaminen, jota työntekijä kartuttaa koko loppuelämänsä ajan. Joskus 20 vuoden päästä koulutuksen rakennekin on varmaan muuttunut jo täysin eli oma loppututkinto ei vastsaa enää nykypäivän vastavalmistuneiden osaamista olenkaan. Silti työelämässä pärjää ihan hyvin.

Ratkaisuna hitaaseen valmistumiseen ja kanslerinkin huoleeseen laadullisuuden kärsimisestä on parantaa tiettyjä asioita kuten:

1. Parantaa työelämän ja yliopiston yhteistyötä. Jos opiskelijat tietävät jo varhaisessa vaiheessa, että mitä voivat tutkinnollaan tehdä, he voivat kohdentaa opintojaan tätä päämäärää kohden. Tällöin opiskelijat myös valmistuvat rivakammin kun tietävät mitä odottaa. Kuitenkin lama ja akateemisten alojen kasvava työttömyys karsivat tätä motivaatiota nopeaan valmistumiseen, jos valmistumisen jälkeen odottaa vain kelan loputon byrokratiasuo. 
2. Järjestää opetusta! Tätä ei voi korostaa liikaa. Liian monilla aloilla opiskelijan oletetaan opiskelevan kaiken itse ilman kontaktiopetusta. Jos edes kontaktiopetusta ei järjestetä niin miten yliopisto voi syyttää opiskelijoita hitaasta opiskelusta. Yhteiskuntasopimus kuulostaa todella huonolta tästä näkökulmasta: "Me otetaan sut sisään opiskelijaksi, mutta saat opiskella sitten kaiken itse. Me sitten syytetään sua siitä että olet lusmu ja et osaa jos et onnistu itse oppimaan kaikkea." 
3. Miettiä arvosanakäytäntöä uudelleen. Ovatko ne hyvä tapa mitata osaamista? Mitä oikeasti tekee 1-5 annettavilla numeroilla vielä aikuisenakin? Eikö mielummin pitäisi mitata sitä, että on oikeasti oppinut asian eikä vain todeta asia numeroilla. Tämä vaatisi enemmän kontaktiopetusta, opintopiirejä ja harkkatöitä, mutta veikkaan, että opiskelijat olisivat tyytyväisempiä. 
4. Oikeasti motivoituneita opettajia. Yliopisto on Suomen viimeinen paikka, jossa voi opettaa ilman minkäänlaista pätevyyttä. Oikeasti! Henkilökunnalla on tietty osuus työmäärästä opetusvelvollisuutta ja osaa siitä porukasta ei kyllä pitäisi päästää puhujan paikalle. Monet luennoitsijat uppiniskaisesti pitäytyvät vanhoissa opetusmetodeissa ja lukiosta tullut diginatiivi opiskelija voi nähdä piirtoheittimen ensimmäistä kertaa elämässään yliopistossa. Yliopistoilla olisi huippuvalmiudet hyödyntää moderneja oppimistyylejä, mutta kaikkien pitäisi sitoutua kehittämään opetusta, koska sen kehittäminen ei ikinä lopu.  
5. Tärkeimpänä yliopiston pitäisi hyväksyä opiskelijat oikeasti osaksi yliopistoyhteisöä. Tällä hetkellä tilanne on enemmänkin, että on henkilökuntaa ja on opiskelijoita. Yhdessä asiat saadaan paremmille raiteille, mutta vain jos oikeasti näin halutaan. Kuunnellaan oikeasti opiskelijajärjestöjä mutta yhtäläisesti henkilö- ja opettajakunnan edustajia.

Itse olen hyvin kiitollinen omasta tutkinnostani. Kaikkein iloisin olen kuitenkin siitä, että lakkasin pitämästä itseäni huonona ihmisenä heti sen jälkeen kun valmistuin. Monta vuotta sitä koki jatkuvaa stressiä siitä, että koko ajan pitäisi tehdä jotain opintojen eteen, vaikka samalla kävi töissä ja pyöritti lukuisia järjestöhommia. Näille ei vain itse antanut ollenkaan arvoa, kun aivot oli pesty uskomaan, että millään muulla ei ole väliä jos ei valmistu. Olisi pitänyt ohjelmoida aviota ajattelemaan toisin. Kaikki, mitä tekee, kasvattaa omaa kokemusta. Olisi pitänyt antaa itselle aikaa. Olisi pitänyt olla stressaamatta opiskeluista. Olisi pitänyt tajuta, että valmistuminen ei muuta ihmistä mitenkään vaan paljon tärkeämpää on se matka, jonka opiskeluaikana kokee.  

Villit työnhakukonstit

Yleensä villit keinot hakea töitä ovat visuaalisesti näyttäviä tai muuten vain erottuvia tapoja. Kannattaa aloittaa työnhaku hankkimalla itsestä muutama hyvä edustuskuva, joita voi vaikka kaveriporukalla ottaa. Tällöin saat hakemuksistasi paljon parempia kun niissä on asiallinen kuva. Osa näistä keinoista toimii enemmänkin portfoliona omaan osaamiseen, ei niinkään suoraan hakemuksena, sillä hakemus osoitetaan aina jotain tiettyä paikkaa kohtaan. Portfolio taas esittelee laajemmin omaa osaamistasi ja se on tukena hyvälle hakemukselle. Näiden vinkkien tarkoituksena on tehtä erottuva esittely itsestä, jota voi sitten alkaa levittää parhaaksi katsomallaan kanavalla, kuten sosiaalisessa mediassa, yritysten tilaisuuksissa tai omalla yhteydenotolla työnantajaan.

Slideshare ja Prezi

Usein perinteisen CV:n tekeminen voi tuntua vaikealta, koska sen pitäisi mahtua kahteen A4 arkkiin. Jos haluaakin tuoda esiin enemmän omia tekemisiään niin miksi ei tekisi itsestään esitystä. Slideshare on palvelu, johon voi ladata itse tekemiään powerpoint-esityksiä. Slidesharesta löytyy myös lukematon määrä työnhakuun liittyviä esityksiä joihin kannattaa tutustua. Prezi on eräänlainen tapa tehdä esityksiä, mutta se on monelle vielä tuntematon ja siksi erottuukin joukosta. Tutustu siis Prezin tekemiseen. Esityksen muodossa voit helpommin tuoda esiin myös harrastuksia ja muita taitoja, kuin vain työkokemusta ja opintohistoriaa.

Pinterest

Netistä löytyy hyviä ohjeita pinterestin käyttöön työnhaussa. pinteresin tarkoituksena on koota sinulle tärkeitä asioita isoksi seinäksi, josta sitten pääsee klikkailemalla ottamaan lisää selvää sinusta.

Homma toimii kutakuinkin samoin periaattein kuin LinkedInissä  ja Slidesharessa eli tarkoitus on saada aikaan erottuva profiili, joka huomataan.

YouTube

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten minuutin video kertoo sitten varmaan enemmän kuin tuhat kuvaa. VideoCV on monissa tilanteissa noussut esiin ja monilla rekrymessuilla on nykyään omat ständit, joilla voi mennä nauhoittamaan oman videoCV:n.  Videon on tarkoitus tuoda esiin omaa persoonaa ja olla nopeasti katsottava esittely omasta osaamisesta. CVn voi ladata YouTubeen ja pyytää kavereita jakamaan sitä. Näin video voi saada laajan katselijakunnan hyvinkin nopeasti.

Postikortti

Eräs työnsaantitarina kertoo opiskelijasta, joka oli ulkomailla ja lähetti postikorttina työhakemuksen, jossa kerrottiin että on nyt lomalla ja haluaisi loman jälkeen töitä. Lomalta palattua työpaikalta soitettiin ja paikka oli hänen. Joulukortti on myös helppo tapa lähestyä kevyesti vaikka vanhaa kesätyönantajaa, jos haluaa samaan paikkaan vielä uudelleen, mutta ei oikein tiedä miten asiaa kysyisi.  Kortin voi tehdä myös vaikka omasta kuvasta tai piirrustuksesta, jolloin siinä voi myös esitellä omia taitoja.

Oma blogi

Työnhakujuliste. 

Oman työnhakublogin pitäminen voi olla myös tapa erottua muusta massasta. Tällöin voit luoda ensin blogin, josta löytyvät työpaikkahistoria, omat opinnot, erikoistaidot ja harrastukset. Sitten itse blogitekstit voivat käsitellä vaikka profiilien luomista eri palveluihin ja työnhaun etenemistä. Blogiin on helppo liittää kaikki omat profiilit ja pitää sitä oikeastaan kokoelmana kaikista omista profiileista.

Hakujuliste

Jos pokka kestää niin tee oma hakujuliste, jota levität sitten sinua kiinnostavien firmojen ilmoitustauluille. Julisteessa voi olla vaikka iso kuva, yhteystiedot ja iskulause, jossa todetaan: ”Työtä haussa ympäristöopiskelijalle!”.

Oma työnhakukeino

Kaikki keinot ovat sallittuja eli kannattaa miettiä mikä keino sopisi parhaiten itselleen. Työnhaku on vain asia, jossa ei kannata olla ujo, koska muut vievät silloin paikat. Onkin tärkeä löytää itselle sopiva ilmaisunmuoto, joka tuo esiin kaikki parhaat puolet.

Esimerkiksi lehdissä uutisoitiin, kuinka opiskelija haki kesätöitä 2012 rautatieasemalla omanlaatuisella tavalla seisomassa siellä kyltin kanssa

Lopuksi

Ehkä kaikkein tärkein vinkki, mitä työnhakuun voi antaa on se, että kannattaa uskoa omaan osaamiseen. Kukaan ei halua palkata tyyppiä, joka ei osaa kertoa mitä osaa ja vähättelee omaa osaamista. Palkata halutaan aina se paras hakija eli kannattaa totutella ajatukseen, että välillä pitää myös osata kehua itseä. Jokaiselle on olemassa se oikea ja sopivin keino hakea töitä, mutta omaa mukavuusaluetta kannattaa myös koetella, koska sillä usein saa aikaan asioita, mitkä eivät muuten tapahtuisi. Kuitenkin pitää muistaa, että jos vaikka video-CV:n tekeminen tuntuu vaikealta niin älä tee sitä, sillä epävarmuus voi näkyä videolla. Löydä vain oma tapasi hakea töitä!

Työura vie eteenpäin

Sananlaskussa sanotaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Itse olen kyllä eri mieltä. Olen ollut erinomaisessa työpaikassa viimeiset 3 ja puoli vuotta. Nyt kuitenkin on tullut aika lähteä eteenpäin ja antaa muille mahdollisuus jatkaa hommiani. Muutaman päivän päästä en ole enää ammattiliiton opiskelija-asiamies vaan Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava. Moni on ihmetellyt valintaani jatko-opiskella, kun olen ollut muualla kuin yliopistolla töissä jo viimeiset 5 vuotta. Ajattelin nyt kertoa miksi valitsin tieni näin. 

Olen hokenut useamman vuoden ihmisille, että elämässä kannattaa olla tavoitteita. Tarvoitteet voivat olla mitä vain, mutta niiden on tarkoitus motivoida omia päätöksiä ja tekemisiä. Esimerkiksi opiskelijoille opetan tätä paljon, jotta he ottaisivat selvää siitä, että mihin haluavat mennä töihin tulevaisuudessa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tietää, mitä haluaa tehdä, niin sitä paremmin omat opinnot voi kohdentaa tätä tavoitetta varten. Itsekin jouduin miettimään paljon tätä asiaa. Mitä oikeastaan haluan tehdä isona?

Vastaus oli kuitenkin ilmiselvä. Keksin sen silloin kun vaihdoin pääaineen tähtitieteestä ympäristöfysiikkaan. Tähtitieteessä on olemassa leikkimielinen sanonta:"Kaikki, mikä on kuuta lähempänä, on triviaalia". Näin ei tietenkään ole. Tämä vain kertoo ehkä enemmän siitä, mihin tähtitiede keskittyy eli maan ulkopuolisiin asioihin. Itselläni kasvoi halu ymmärtää maailmaa ja sen ilmiöitä kuten ilmastonmuutosta. 

Samalla kun oma opintoala vaihtui, niin kasvoi myös into vaikuttaa asioihin. Olin toiminut useamman vuoden jo opiskelijapolitiikassa ja siellä opin poikkitieteellisyyden tärkeyden. Usein edes samaa asiaa eri näkökulmasta tutkivat alat eivät kommunikoi keskenään ja tieto pysyy hyvin pienen ryhmän sisällä. Ympäristökysymysten ratkaisemiseen tarvitaan siis myös poikkitieteellistä osaamista sekä ymmärrystä puhua eri alojen "kieltä". 

Päädyin tekemään gradua Suomen energialähteiden riskianalyysistä. Samasta aiheesta jatkan nyt väitöskirjaa. Haluan olla vielä energia-asiantuntija, joka pystyy puhumaan yleisölle kuin yleisölle. Haluan olla uskottava fyysikko. Haluan, että päättäjät uskovat tutkimuksen täykeyteen ja haluan olla viemässä heille tätä viestiä. Olen kuitenkin vielä ihan lapsenkengissä tietämykseni kanssa. Mitä enemmän opiskelen sitä vähemmän tunnun asiasta tietäväni. Siksi haluan opiskella lisää. 

Minä taistelemassa lohikäärmeitä vastaan. 

Samalla kuitenkin ahdistus kasvaa. Ahdistus siitä, mitä maapallolle tapahtuu. Ahdistus teollistumisen vaikutuksista kehitysmaissa. Ahdistus ihmisten välinpitämättömyydestä. Ahdistus argumenteista kuten "miksi meidän pitäisi tehdä mitään kun ei muutkaan". Ahdistus siitä, että tulevilla sukupolvilla ei ole enää näitä ongelmia, koska tulevia sukupolvia ei ole. Ja ahdistus siitä, että olen vain yksi pieni ihminen, joka yrittää taistella lohikäärmeitä vastaan.  

Tämä ahdistus ei kuitenkaan saa koskaan liian kovaa otetta. En anna sen saada. 

Uskon vakaasti, että luonnontieteet tarjoavat tärkeää tietoa maailman ympäristöongelmien ratkaisemiseen ja siksi niiden painoarvoa myös päätöksenteossa pitäisi kasvattaa. Tämä on ensisijainen motiivini lähteä tekemään väitöskirjaa. Haluan tehdä tieteestä ihmisille helpommin lähestyttävää. Haluan myös, että tulevilla sukupolvilla on maailma, jossa voi opiskella ja vaikuttaa samalla tavalla kuin itse olen voinut. 

Se, mitä haluan tehdä isona, on ollut itselleni selvää jo useamman vuoden. Haluan pelastaa maailman.

Tai jos totta puhutaan niin maailma ei ole menossa minnekään. Se on selvinnyt lukuisita jääkausista, ilmastonvaihteluista, meteoriitti-iskuista ja luonnonkatastrofeista. Maapallo kyllä pärjää. Haluan pelastaa ihmiskunnan!

Edarivaalit taas kerran

Julkaisin tämän tekstin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran  ja se on edelleen ajankohtainen pienellä päivityksellä.

Taas on se aika. Ihmisten fb-statukset kiertävät yhden aiheen ympärillä ja miljoona erinäköistä ja kokoista faniryhmää tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Kyseessä on edarivaalien syksy.

Ylioppilaskunnan edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin. Se koostuu 60 hengestä, jotka haluavat enemmän tai vähemmän vaikuttaa ylioppilaskunnan tulevaisuuteen. Osalle se saattaa olla ponnahduslauta tulevalle poliittiselle uralle ja osalle kiva CV-merkintä. Joka tapauksessa edustajisto on hyvin sekalaista sakkia ja niin sen pitääkin olla.

Edustajisto on kuitenkin aika nopeasti jo nähty juttu. Itse toimin edustajistossa kaksi kautta eli neljä vuotta. Tässä ajassa ehti tehdä oikeastaan kaiken mitä edustajistolla on tarjota. Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudesta. Siinä ajassa moni ehtii toimia HYY-yhtymän tytäryhtiöiden hallituksissa (kuten unicafe), edustajistoryhmänsä puheenjohtajana, hallintoneuvostossa ja HYYn hallituksessa. Nämä paikat kasvattavat omaa kokemusta ylioppilaskunnan maailmasta mutta jossain vaiheessa jokaisen vaan täytyy tajuta sanoa hommalle stoppi. Edustajistossa usein äänessä ovat juurikin nämä vanhat toimijat, jotka ovat HYYtyneet pois tavallisen opiskelijan arjesta ja osaavat ulkoa kaikenmaailman tavoiteohjelmat ja strategiat. Jokaisessa järjestössä on varmaan näitä vanhoja toimijoita, joiden suusta kuulee "ennen oli kunnollista, nyt ei ole kunnollista" - tyylisiä kommentteja.

Ei sillä että kokemuksesta haittaa olisi, mutta juurikin se yksi vahvuus, mikä ylioppilaskunta-aktiiveilla on, on uudistumiskyky.Uudet vastavalitut edaattorit puhkuvat vielä intoa ja halua pelastaa maailma. Innostusta ei saisi tappaa niin pitkään kun sitä vielä riittää. Antaa siis uusien rauhassa keksiä uusia ideoita.

Tällä kirjoituksellani oli pointti. Katsoin läpi edustajistovaalien ehdokaslistat. Lähes jokaisesta vaaliliitosta (vanhoista, jotka ovat olleet edarissa) löytyy tyyppejä, joita ei aivan varmasti kiinnosta kyllä enää pätkän vertaa istua HYYn edustajistossa. Löytyy vanhoja HYYn hallituslaisia, kaupunginvaltuutettuja, eduskuntavaaliehdokkaita, työelämään siirtyneitä henkilöitä  ja muutenkin jo hyvin pitkän uran edustajistossa tehnyttä porukkaa.

Nyt jokainen äänestäjä saa miettiä ihan oikeasti, että onko näillä henkilöillä enää aikaa/motivaatiota haluta puhtaasti HYYn edustajistoon?

Oikeasti vastaus tähän kuuluukin että ei, en vain usko että kukaan myöntää tätä. Nämä henkilöt ovat lähteneet ehdolle "keräämään ääniä". Itse koen tämän äänestäjien ja itsensä pettämisenä jos on ehdokkaana edariin, vaikka ei sinne enää haluaisi tai tietää, ettei pysty enää antamaan sille niin paljon aikaa kuin se vaatisi.  On tietenkin ihailtavaa, jos henkilöt, jotka ovat oikeasti jo siirtyneet pois työelämään muihin hommiin, haluavat tuoda oman osaamisensa HYYn käyttöön. En kuitenkaan usko että tämä pätee kaikkien kohdalla. Usein kyseessä on vain periaate "tuu ehdolle keräämään ääniä, ei sun tarvii enää tehä mitään" tai "haluan vielä tehdä jotain hyvää ryhmäni hyväksi, joten olen ehdolla vielä kerran keräämässä ääniä".

Edustajistovaalit ovat nyt ja kannustankin kaikkia äänestämään edarivaaleissa. Mutta harkitkaa nyt tarkkaan onko järkevää äänestää tyyppiä, joka on istunut jo edustajistossa yhtä monta vuotta kuin mitä tutkintovaatimukset määrittelevät ihmisen tavoiteopiskeluajaksi. Äänestäkää niitä, jotka vielä puhkuvat intoa ja voivat saada jopa jotain innovatiivisia ja uusia ideoita.

Älä äänestä vanhaa partaa, äänestä uudistumisen puolesta!

Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Tehkää te omat johtopäätökset.

Olen ehdolla YKL:n valtuustoon!

Olen varmaan nyt kasvanut aikuiseksi (heh), kun ylioppilaskunnan vaalit ovat vaihtuneet ammattiliiton vaaleihin. Mikään ei ole kuitenkaan muuttuunt omassa innostuksessa viedä asioita eteenpäin. Kerron nyt vähän, että miksi haen Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton valtuustoon ensi kaudeksi.

YKL

Olen ollut mukana YKL:n valtuustossa jo tällä kaudella opiskelija-asiainhoitajan roolissa. Olen nähnyt miten valtuusto toimii (ja ei toimi) ja se, mikä pistää silmään on, että valtuusto tarvitsee nuorta sukupolvea mukaan. Tälläkin kertaa valtuustoon hakijoiden keski-ikä on 48 vuotta. Alle 30-vuotiaita hakijoita on minun lisäkseni Miiro Jääskeläinen, jonka kanssa olen toiminut YKL:n opiskelijatoimikunnassa useamman vuoden. Nyt haluamme yhdessä tuoda tuoretta näkökulmaa myös valtuuston puolelle. YKL:n tulee profiloitua vahvasti ympäristöalan edunvalvojaksi, joka ajaa myös nuorten vastavalmistuneiden asiaa. YKL:n valtuusto on muutakin kuin kumileimasin tilinpäätöksille ja vuosikokouksen asiakirjoille!

Nuoret ja vastavalmistuneet

Nuoret on helppo unohtaa työelämäasioissa ja tämä johtuu siitä, että he eivät ole mukana päättävissä elimissä. Nuorten vastavalmistuneiden työura on täysin erilainen kuin lähempänä eläkeikää olevin työntekijöiden ura. Pätkätyöt, osa-aikaisuudet ja määräaikaisuudet ovat arkea nuorille ja etenkin ympäristöalalla nuoren maisterin on hyvin vaikea päästä heti kiinni hyviin töihin. Bioalalle lama on iskenyt pahimmin ja myös ammattiliiton pitää ottaa vastuuta näiden nuorten työllistymiseen. Ei ole mitään järkeä, että kouluttaudutaan ensin vaikka biologiksi, jonka jälkeen joudutaan etsiä kokonaan uusi koulutus ammattiin, josta saa töitä. Koulutusmäärien pitää vastata työelämän tarvetta, jolloin jokaiselle valmistuneelle löytyy myös töitä. 

Opiskelijatoimikunnan kanssa tutustumassa geologin työhön Olkiluodossa.

Työelämätaitojen lisääminen

Työhöni on kuulunut paljon reissaamista sekä luentojen pitämistä eli olen tutustunut eri puolella Suomea opiskeleviin tuleviin ympäristöasiantunijoihin. Luentoja pitäessäni olen huomannut, että yliopisto ei auta juurikaan opiskelijaa valmistautumaan työelämään. Työelämätaitojen opetus jää hyvin niukaksi ja pitämäni kesätyöluennot voivat olla ainoita konkreettisia neuvoja antavia luentoja koko opiskelijan yliopistoaikana. Työelämätaitojen lisääminen yliopistoissa on erityisen tärkeää, jotta vastavalmistunut tietää heti miten töitä kannattaa lähteä hakemaan. 

Oulussa pitämässä luentoa työnhakuasiakirjoista

Minä

Itse olen koulutukseltani filosofian maisteri, pääaineena ympäristö- ja aerosolifysiikka. Aloittelen nyt jatko-opintoja Kumpulassa ja siirryn vuodenvaihteessa sinne töihin. YKL:n opiskelija-asiainhoitajan tehtävät ovat antaneet minulle paljon ja olen ollut mukana niin YKL:n opiskelijatoimikunnassa, hallituksessa ja valtuustossa sekä Akavan opiskelijavaltuuskunnassa ja muissa opiskelijavastaavien verkostoissa. Lisää kokemuksestani muissa järjestöissä kuten ylioppilaskunnassa voi lukea tuolta yläpalkista. Koska tunnen YKL:n ja Akavalaisen kentän hyvin, en haluaisi jättää työtä nyt kesken vaan jatkaisin mielelläni vaikuttamista tulevana vuotena YKL:n valtuuston puolella. En pelkää puhua ja voitte olla varmoja, että otan esiin asiat kuin asiat. 

Haluan mukaan YKL:n valtuustoon ja tarvitsen siihen apua. Kerro siis kaikille tutuille ympäristöalalta, että tässä on erinomainen ehdokas! 

Numero 71! 

http://www.ykl.fi/fi/liitto/valtuusto

Työpaikkani haussa

Joskus tulee tehtyä jänniä asioita kuten viikonloppuna kun kirjoittelin työpaikkailmoitusta omaan työpaikkaani. Tässä tulos

http://ykl.fi/fi/ajankohtaista/2014/10/ymp%C3%A4rist%C3%B6asiantuntijoiden-keskusliitto-hakee-uutta-opiskelijatoiminnan

Olen siis vaihtamassa työpaikkaa muutaman kuukauden päästä. Kerron uudesta paikasta myöhemmin lisää. Nyt kuitenkin kaikki voivat hakea opiskelijakoordinaattorin paikkaa YKL:stä.

Unelmatyöstä unelmaeläkkeeseen

Tänään keskustelu on vellonut paljon työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvottelujen ympärillä. Akava käveli eilen ulos neuvotteluista, koska ei kokenut saavansa jäseniään tyydyttävää ratkaisua aikaan. Tästä voi lukea lisää täältä ja täältä.

Monille nuorille tämä eläkeratkaisu ei kuitenkaan merkitse oikein mitään. Usko siihen, että tämä ratkaisu oikeasti pitäisi seuraavat 30 vuotta, on heikko. Moni on kertonut, ettei usko koskaan pääsevänsä eläkkeelle ja tämän takia aloin miettiä, että millainen olisi oma unelmaeläkeeni. 

Pohditaan ensin sitä, mikä on unelmatyö. Annan työssäni paljon palautetta CV:istä ja työhakemuksista etenkin opiskelijoille. Olen tämän vuoden aikan lukenut varmaan sata CV:tä ja varmaan enemmänkin hakemuksia, koska moni lähettää useamman hakemuksen kommentoitavaksi. Näissä hakemuksissa on yksi asia, joka pistää silmiin nyt enemmän kuin 3 vuotta sitten, kun aloitin tässä hommassa. Se on yksi sana: unelmatyö.

Unelmatyö on asia, joka on hiipinyt lähes jokaiseen työhakemukseen. Lähes poikkeuksetta hakemuksissa toistuu tuo sana ja aina henkilö on hakemassa juuri sitä unelmatyöpaikkaansa. Valitettavasti tämä, että jokainen työnhakija ilmoittaa juuri tämän työn olevan oma unelmatyö vie siltä sanalta tietenkin painoarvoa pois. Unelmatyötä voidaan koittaa määritellä jonkin verran.

Unelmatyö on väkisin suhteessa työkokemukseen. 15-vuotiaan unelmatyö on täysin erilainen kuin 30-vuotiaan eli unelmatyö on aina suhteutettu omaan kokemukseen. Unelmatyö siis vaihtelee.

Uskoisin myös, että unelmatyössä yhdistyvät henkilön arvot sekä kyvyt eli unelmatyö on sellaista, mitä haluaa tehdä sen takia, kun uskoo sen olevan tärkeää.

Unelmatyö on myös sellaista, jossa pääsee hyödyntämään oppimaansa eli koulutusta vastaavaa työtä. Työssä oppii uutta ja voi kehittyä eteenpäin.

Jos nämä kaikki ehdot toteutuvat niin ainakin vielä tällä nuoruuden viattomalla kokemuksella uskallan sanoa, että unelmatyössä viihtyy myös pidempään. Tällöin alan ihmetellä hinkua eläkkeelle jo 55 ikävuoden jälkeen. Eihän siinä ole työuraa takana vielä kuin vasta pari vuosikymmentä.

Jos unelmatyö vaihtelee oman kokemuksen ja mielenkiinnon mukaan niin luultavasti vaihtelee myös unelmaeläke. Onko unelmaeläke muuta kuin tietty määrä rahaa?

Mielestäni on. Unelmaeläke koostuu samoista asioista kuin unelmatyö. Se on asioiden mahdollistamista. Unelmaeläkkeellä saan jatkaa myös asioita, joiden parissa viihdyn niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Unelmaeläkkeelläkin voi kokea tekevänsä jotain merkityksellistä ja olevansa tärkeä osa koneistoa. 

Yksi esimerkki unelmaeläkkeestä olisi tietynlainen osa-aikaeläke, joka mahdollistaisi tietynlaisen työskentelyn sekä sosiaalisen piirin. Se huomioisi sen, että ihmiset vanhenevat ja eivät jaksa enää samalla tavalla kuin vastavalmistuneet. Se ei kuitenkaan poistaisi ihmisten intoa tehdä töitä oman alan parissa. Yleensäkin downshiftaus työuran loppupäässä voi hyvin pidentää aikaa, jonka jaksaa olla töissä. 

Työelämä muuttuu kuitenkin jatkuvasti ja nykyään työn tekeminen ei ole enää sidottu yhteen paikkaan, vaan etätyömahdollisuudet kasvavat. Myös työsähköposteja luetaan helposti vapaa-ajalla ja työpuheluihin vastaillaan kesken lomankin. Työ ja vapaa-aika alkavat helposti sekoittua. Itse olen jo oikeastaan tottunut siihen, että hoidan työasioita melkein mihin aikaan tahansa esimerkiksi facebookin kautta. En usko, että tilanne tulee palaamaan toimistotyöaikaan vaan työn ja vapaa-ajan raja tulee häljymään vielä enemmän. Tämän vuoksi onkin vaikeaa ajatella tilanne, jossa henkilö, joka on tehnyt tällaista työtä 40 vuoden ajan yhtäkkiä lopettaa työnteon ja lähtee eläkkeelle. Työ on enemmän osa elämää. Ja jotenkin minua ei haittaa ajatus siitä, että näin on, koska työ on myös osa sosiaalista piiriäni. 

Itse ainakin toivoisin voivani tehdä työtä niin pitkään kun vain jaksan ja intoa riittää. Elinajanodote on ikäiselläni naisella reilu 80 vuotta, joten tilastollisesti elän vielä noin puoli vuosisataa. Toivon voivani käyttää tämän koko ajan jotenkin hyödyksi ja siksi eläkkeelle pääsy kuullostaa jotenkin oudolta ajatukselta. Ikään kuin joutuisin koko ikäni odottamaan vain ja ainoastaan eläkkeelle pääsyä.

En kuitenkaan halua, että työelämään nähdään tällaisena paikkana, vaan haluan, että se on monille juurikin sitä unelmatyötä, jossa viihtyy ja jota haluaa tehdä. Tiedän, että puhun pitkälti omasta näkökulmastani eli korkeakoulutettuna sekä hyvin varmasti paljon asiantuntijatyötä tekevänä. Koska paljon tästä työstä on ajatustyötä niin uskon voivani tehdä sitä myös hyvin pitkään. On kuitenkin kaikkien etu, että työelämässä viihtyy, oli työ mitä tahansa. Tärkeänä asiana pidän myös sitä, että työntekijöiden terveydestä huolehditaan myös enneltaehkäisevien keinojen kautta, eikä vasta sitten kun vahinko on jo sattunut. Tämä koskee kaikkia työntekijöitä

Unelmaeläke on myös sellainen. Unelmaeläkkeellä huolehditaan edelleen ihmisten terveydestä ja mahdollistetaan myös työnteko ihmisen omissa rajoissa. Jokainen on yksilö ja toiset 80 vuotiaat ovat paljon paremmassa kunnossa kuin toiset 60 vuotiaat. Siksi on vaikea nähdä että eläkeratkaisussa löytyisi yksi oikea malli, joka sopii kaikille kaikilta eri aloilta tulleille eläkeläisille.

Luulen myös, että oman sukupolveni, joka on kasvanut nyt tietokoneiden parissa, eläkeaika on hyvin erilainen jo siitä syystä, että maailma on muuttunut pienemmäksi ja ihmiset tulleet helpommin tavoitettaviksi. Unelmaeläkkeellä myös tekniikka pelaa paremmin ja toimii ihmisten välisen tiedon välityksessä. Se myös auttaa päivittäisissä rutiineissa.

Unelmaeläke on kuitenkin vielä vain unelmaa. Sitä ei haeta samalla tavalla kuin unelmatyöpaikkaa. Unelmaeläke syntyy vähitellen kun saamme yhdessä keksittyä ratkaisuja muuttuvan yhteiskunnan eri tilanteisiin. Tämän hetken eläkeneuvottelujen tulos oli mitä oli, seuraava voi taas olla erilainen. Onneksi on vuosikymmeniä aikaa.

Sitä unelmaeläkettä odotellessa....