Ensimmäinen vai viimeinen työpaikka? Nuorten työttömyys on yhtä suuri ongelma kuin irtisanominen

Sipilän hallitusohjelman kirjauksista on käyty keskustelua suuntaan ja toiseen viimeisen viikon ajan. Jälleen kerran leikkauksen alla ovat niin opetus- kuin tutkimustoiminta. Hallitusohjelman liitteissä väläytettiin Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhdistämistä, joka tarkoittaa jo olemassa olevien YT-neuvottelujen päälle lisää neuvotteluja. Puhutaan rakenneuudistuksista kun kuitenkin halutaan pistää porukkaa ulos. 

Ympäristöalaa opiskelleena nuorena keskustelu hämmentää, koska ainoa asia, johon tunnutaan keskittyvän, on irtisanomisen minimoiminen. Keskustelussa puhutaan luontaisesta poistumasta eli vähennykset halutaan tehdä ihmisten siirtyessä eläkkeelle. Tämä kuitenkin tarkoittaa suoraan sitä, että tilalle ei palkata ketään eli juuri työelämän kynnyksellä olevat nuoret eivät koskaan pääse töihin. Heidän huoli on tässä keskustelussa unohdettu ja selkeästi vain palkansaajien irtisanomisilta pyritään välttymään. 

Ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen määrittelee paljon myös omasta urakehityksestä. Monet tahot kuten Aarresaari-verkosto on julkaisut tutkimuksia, joiden mukaan valmistumisen jälkeinen työttömyys ja pätkätyöläisyys voi määritellä omaa työuraa pitkälle tulevaisuuteen. Työelämä on selkeästi murroksessa mutta kukaan ei tiedä mihin se on menossa. Onko Suomi valmis riskeeraamaan uuden sukupolven työuran kehityksen jo heti alkuvaiheessa? 

Samaan aikaan hallitus väläyttelee työurien pidentämistä lisäämällä kolmannen lukukauden ja haluamalla myös kandit töihin. Millä vastavalmistuneet nuoret kandit pitäisi saada töihin jos maisterit ja tohtoritkin kokevat työpaikkojen saamisen haastavaksi? Tietenkin vastakeinoina puhutaan nuorisotakuusta ja yritysten ottamisesta mukaan nuorten työllistämiseen.

On kuitenkin hieman kyseenalaista puhua vastavalmistuneiden harjoittelupaikoista, koska kyseessä on jo valmistunut ja työelämään valmis henkilö. Harjoittelua jo muutenkin käytetään hyödyksi teettämällä harjoittelijoilla töitä, koska harjoittelijoille ei ole pakollista maksaa palkkkaa. 

Samaan aikaan hallitus vielä väläyttelee, että yhteiskuntasopimuksen on pakko syntyä. Eli hallitus haluaa työaikaan lisää noin 100 tuntia vuodessa. Käytännössähän tämä tarkoittaisi taas vähemmän työpaikkoja nuorille, jotka tekevät paljon pätkä- ja vuorotöitä, joissa jos jokainen tekee pari tuntia viikossa lisää, niin tarvitaan vähemmän väkeä taloon. Ei tässä ole kyse siitä, että jokainen tekisi enemmän samalla palkalla vaan että tarvittaisiin vähemmän työntekijöitä tekemään sama määrä töitä. 

Vastavalmistuneiden kohdalla muutaman kuukauden harjoittelut ovat juurikin näitä pirstaleisia pätkiä, jotka voivat määritellä hyvin pitkälle oman työuran kehityksen. Keskustelussa myös unohdetaan alanvaihtajat eli jokainen vastavalmistunut ei mene enää nuorisotakuun piiriin. Näin kolmekymppisten vastavalmistuneiden tuntuu olevan sitäkin vaikeampaa saada töitä omalta alalta.

Nyt olisi aika siirtää keskustelu pohtimaan myös tulevaisuutta, nuoria ja työelämän muuttumista. Työuria pitäisi pidentää mutta milläs pidennät jos töitä vain ei ole?

No, tässä teille kuva söpöstä hauvasta, jotta vähän piristyisitte. Kyllä meille vielä töitä riittää. Se millaisia ne ovat, onkin jo eri kysymys.