Lukukausimaksut kompensoimaan hallituksen leikkauksia?

Tänään somessa on kiertänyt kansanedustaja Juhana Vartiaisen twiittiin pohjautuva ehdotus "pienistä" lukukausimaksuista, joilla voitaisiin kompensoida hallituksen aiheuttamat leikkaukset yliopistoille. Todellisuudessa kansanedustaja siis uudelleentwiittasi mikrotalousteorian professori Hannu Vartiaisen ehdotuksen, jonka mukaan opiskelijoille voitaisiin asettaa 2000 euron lukukausimaksu.

Professori Vartiainen nosti kyllä samalla esiin myös valmennuskurssien maksullisuuden ongelman, mutta vertaa sitä hivenen väärin lukukausimaksuihin. Luultavasti kyseessä on provosoiva heitto, mutta väännetään nyt rautalankaa.

• Valmennuskurrssi EI ole pakollinen vaan ilmankin sitä voi päästä yliopistoon. Lukukausimaksut koskisivat kaikkia ja ne eivät ole vapaaehtoisia.
• Valmennuskurssin hinta maksettaisiin kerralla, kun lukukausimaksu on LUKUKAUSIMAKSU eli se maksetaan joka vuosi. Tai nyt oletan, että puhekielessä käytetty lukukausimaksu tarkoittaa aina lukuvuotta, ei vain puolikasta eli lukukautta. Jos opiskelija opiskelee 5 vuodessa itsensä maisteriksi niin jo 2000 euron lukukausimaksulla tästä tulee 10 000 euroa jokaiselle opiskelijalle.  

Ilmeisesti tuo 2000 euron lukukausimaksulla haluttiin kompensoida vain henkilöstöleikkaukset,  mutta eihän homma ole niin helppoa. Kaikki kustannukset kulkevat käsi kädessä ja esimerkiksi tilakustannukset tietenkin nousevat jos henkilökuntaa on 1000 henkeä enemmän. Käytännössä tuolla lukukausimaksulla saataisiin takaisin noin 56 miljoonaa euroa.

Yksinkertaisella matematiikalla voidaan laskea, kuinka suuri lukuvuosimaksu tarvittaisiin, jotta Helsingin yliopiston säästöiltä voitaisiin välttyä kokonaan. Helsingin yliopistossa on opiskelijoita noin 28 000 tai ainakin ylioppilaskunnalla on tämän verran jäseniä, joista suurin osa on perustutkinto-opiskelijoita. Helsingin yliopistoon kohdistuu yhteensä noin 100 miljoonan vuosittainen säästöpaine. Eli jaetaan tuo 100 miljoonaa 28 tuhannelle = 3571 euroa per opiskelija.
Kun tämä jaetaan lukukausien aikaisille kuukausille eli 9 kuukaudella (kesälukukausi on erikseen), saadaan 397 euroa kuukaudessa lukukausimaksua.

Verrataan tätä vaikka nykyisiin opiskelijoiden käyttämiin etuuksiin. Opintotuki on korkeakouluopiskelijalle maksimissaan 336,76 euroa kuukaudessa. Eli käytännössä koko opintolainan voisi sijoittaa suoraan lukukausimaksun vaatimaan maksuun.

Opintolainaa korkeakouluopiskelija voi maksimissaan saada 400 euroa kuukaudessa. Kappas. Tämä sattuu olemaan juurikin se määrä, mitä tuota lukukausimaksua tulee kuukaudelle maksettavaksi, jos oletetaan, että opintotukea ja opintolainaa saadaan vuoden aikana 9 kuukaudelta (kesäkuukausilta tukea pitää hakea erikseen). Eli käytännössä lukukausimaksun voisi kuitata ottamalla täyden määrän opintolainaa.

Nyt tässä on tietenkin oletettu, että opiskelijamäärä säilyisi saman, kun todellisuudessa heti lukukausimaksun määräämisen jälkeen, se luultavasti putoaisi dramaattisesti. Ja hallintokulut kasvaisivat byrokratian lisääntyessä. Ja maalle pitäisi luoda jonkinlainen stipendijärjestelmä vähävaraisia varten. ja ja ja... En halua jatkaa tätä spekulointia enää sekuntiakaan pidemmälle pohtien sitä, mitä lukukausimaksut tekisivät yleisesti maan tulevaisuudelle, kun luokkaerot kasvaisivat ja koulutuksesta tulisi luksustuote, johon vain varakkalla on mahdollisuus.

Tiedän, että yliopistolla henkilökunta on nyt hyvin pettynyttä ja masentunutta, mutta hommaa ei auta se, että pettymys kohdennetaan opiskelijoiden syyksi. Opiskelija ei voi joutua maksumieheksi valtion tekemistä päätöksistä.

"Valmistun työttömäksi" -vitsistä tuli totuus, mutta se pitää lopettaa nyt!

Otsikko kertoi sen, mitä halusinkin sanoa. Tämä "vitsi" kulkee alalla kuin alalla vuodesta toiseen. Kun kysyy vaikka uudelta tuttavalta, että miksikä sitä valmistuu niin yleisin vastaus kuuluu työttömäksi naureskelujen kera.

Työttömyys on opiskelijana vielä sellainen asia, joka koetaan periaatteessa jatkuvasti kasvavana huolenaiheena, joka kummittelee aina välillä takaraivossa. Työttömyydessä ei ole mitään hauskaa ja kaikkein todennäköisin ajankohta, jolloin henkilö on työttömänä, on heti valmistumisen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että harva työpaikka sattuu alkamaan juuri seuraavana päivänä valmistumisesta. Esimerkiksi moni valmistuu lukuvuosien mukaan touko-kesäkuussa. Useat työpaikat kuitenkin alkavat vasta elo-syyskuussa, kun lomilta palaava henkilökunta tulee takaisin. Ei ole mitään järkeä palkata uutta henkilöä kesäksi, jos ei tätä voida kouluttaa siihen, joten työtä on hyvin haastava löytää kesällä. Eli periaatteessa vitsi työttömäksi valmistumisesta pitää paikkansa. Se ei ole vitsi.

Tilastot puhuvat samaa kieltä. Korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava julkaisi joulukuussa työttömyyskatsauksen, jonka luvut ovat karua luettavaa (taulukko 1). Korkeakoulututettujen työttömyys on noussut 12 % vuoden aikana kun koko maan työttömyys on noussut 6,4 %. Kokonaisuudessaan katsaukseen voi tutustua täällä, Katsauksesta nähdään kaikki työttömät eri koulutusasteen mukaan. Vastavalmistuneiden työttömyys (taulukko 2) on kaikilla koulutusasteilla lähes aina kasvanut nopeammin verrattuna yleiseen työllisyysasteeseen. Huolestuttavin muutos näkyy tohtorikoulutuksessa, jossa muutos on ollut 49,2 % vaikka kyseessä ovatkin määrällisesti pienet luvut.

Taulukko 1: Työttömien määrät joulukuussa 2015. 

Taulukko 2: Vastavalmistuneiksi tilastoissa luetaan ne henkilöt, joiden valmistumisesta on kulunut korkeintaan vuosi. Lähde: Akava.

Kuitenkin valmistumisen jälkeinen työttömyys kestää usein muutaman kuukauden kunnes juuri sopiva työpaikka löytyy. Eli valmistumisen jälkeen koittava työttömyys on usein vain väliaikainen tila. Akateeminen työttömyys on kasvava ongelma, mutta silti korkeakoulutettujen työttömyysprosentti on vielä alempi kuin koko maan työttömyysprosentti kaikilta aloilta. Eli toistaiseksi koulutus kannattaa vielä.

Silti, kun se fuksi tulee ensi kertaa laitokselle intoa ja unelmia täynnä niin kommentit heti alusta alkaen siitä, miten alalla ei kyllä valmistu miksikään, tekevät pienen viillon itsetuntoon. Näitä asiota ei puhuta hakuvaiheessa vaan keskitytään siihen, mikä hakijaa kiinnostaa. Alalle työllistymisestä puhutaan hyvin vähän ennen kuin se tulee ajankohtaiseksi ja silloinkin se on usein oman itsensä varassa ottaa selvää. Yksi tärkeimmistä asioista töitä hakiessa on usko omaan osaamiseen. Jos et itsekään usko siihen, että joku haluaisi palkata sinut, niin varmana kukaan ei palkkaa.

Nyt siis viimein olisi aika lopettaa tämä ikuisuuksia jatkunut vitsi siitä, että valmistutaan työttömiksi. Se ei auta ketään ja saa ihmiset vain vähättelemään ongelman laajuutta. Kasvava työttömyys on ongelma. Itsetunnon heikentyminen on ongelma. Se, että opiskelija ei tiedä miksi valmistuu, ON ONGELMA, johon yliopiston tulisi nyt puuttua ja lujaa. Työelämävalmiutta pitäisi selkeästi listätä ja tämä ei tarkoita vain harjoittelun tekemistä pakolliseksi. Opintojen kaaressa tulisi tuoda jatkuvasti esiin taitoja, joita opiskelija kerryttää vähitellen, jotta valmistuvalle henkilölle olisi selvää, mitkä ovat omat vahvuudet.

Jos ainoa vastaus, jonka vastavalmistunut voi sanoa miksikä hän valmistuu on työtön, on silloin systeemissä paljon vikaa. Lopetetaan homma jo alkuun sillä, että kaverit, tuutorit, kolleegat lakkaavat vähättelemästä omia taitojaan ja uskovat siihen, että löytävät vielä mahtavan työpaikan. Työttömyyden vähättely ja siitä vitsailu saa vain asian tuntumaan liian luonnolliselta olotilalta. Akateeminen työttömyys on tilastollisesti kasvava ongelma ja siitä vitsailun tulee loppua nyt, jotta ongelmaa voidaan alkaa käsitellä sen ansaitsemalla vakavuudella.


  

Apteekkikompensaatio ja mikä se oikein on?

Helsingin yliopisto joutuu nyt hallituksen esityksestä kohtaamaan mittavat leikkaukset ja yksi kiistellyimistä aiheista on näyttänyt olevan apteekkikompensaatio. Sivistysvaliokunta ilmoitti alkuviikosta, että se hyväksyy hallituksen esityksen ja leikkaa apteekkikompensaation pois Helsingin yliopistolta, joka tarkoittaa ylimääräistä 30 miljoonan euron leikkausta. Käytännössä tämä vastaa 500 henkilötyövuotta. Mutta mikä oikeasti on tämä kompensaatio ja miksi se on ollut tärkeä? Miten se on vaikuttanut niin paljon koko keskusteluun?

Mikä on yliopiston apteekki?

Lainataan nyt suoraan wikipediaa aiheesta Yliopiston Apteekki:

Yliopiston Apteekki on yritys, jonka omistaa Helsingin yliopisto. Se kertoo olevansa Suomen suurin farmaseuttisen henkilöstön työllistäjä. Sen palveluksessa oli vuoden 2012 lopussa 956 ihmistä Suomessa. Yliopiston Apteekkia pidetään yhtenä Suomen parhaista työnantajista. Se sijoittui Great Place to Work -listalla suurten yritysten sarjassa kolmanneksi vuonna 2013.
Yliopiston Apteekki on perustettu vuonna 1755, joten se on maan vanhimpia yrityksiä. Helsingin yliopiston farmasianopiskelijat suorittavat käytännön harjoittelujaksonsa Yliopiston Apteekissa

Eli yliopiston apteekki on apteekki, mutta se on tosissaan yliopiston omistama apteekki. Asiasta tekee erikoisen siksi, että apteekit ovat lähes poikkeuksetta yksityisiä, ja apteekin perustamista varten tarvitaan apteekkilupa. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen on julistettava uusi tai avoimeksi tullut apteekkilupa haettavaksi. Apteekkilupa voidaan myöntää laillistetulle proviisorille ja se on henkilökohtainen[1]. Vain Helsingin yliopistolla ja Itä-Suomen yliopistolla on erillinen oikeus apteekkitoiminnan pitämiseen Suomen yliopistoista.

Kyseessä kuitenkin on liiketoimman muoto, mutta koska kyseessä on yliopiston omistama yritys, sen tuotto käytetään yliopiston oman toiminnan tukemiseen. Oheessa ote yliopistolain päivityksestä 2010 [2].

Apteekkitoiminnan tuotto käytetään yhteiskunnallisesti merkitykselliseen yliopistojen toimintaan. Lääkelain mukaan yliopistojen apteekkien tehtävänä on lääkkeiden myynnin ohella farmasian opetukseen liittyvän harjoittelun ja lääkehuoltoon liittyvän tutkimuksen toteuttaminen

Eli kuullostaa ihan fiksulta. Liiketoiminnalla halutaan siis tukea yliopiston omaa toimintaa ja sen tuotto käytetään suoraan yliopiston tehtävän edistämiseen. Siksi yliopistolla on erillislupa apteekkitoimintaa varten eikä lupa ole henkilökohtainen tietyn proviisorin lupa.

Mikä on apteekkimaksu?

Kaikki suomalaiset apteekit maksavat valtiolle apteekkimaksun sekä yhteisöveron. Apteekkimaksu määräytyy liikevaihdon perusteella. Keskimäärin suomalainen apteekki maksaa apteekkimaksua noin 7 %. Yliopiston apteekki maksaa 11,2 % apteekkimaksua liikevaihdostaan, koska se on suhteessa suuri yritys. 

Apteekkimaksun tarkoituksena on turvata liiketoiminta vähemmän kannattavilla alueilla. Eli sen avulla apteekkeja voidaan perustaa myös alueille, joissa liiketoiminta ei ole niin kannattavaa, mutta ihmisille halutaan saada apteekkipalvelut. Apteekkimaksu tasaa siis apteekkien välisiä tuloeroja. 

Yliopiston apteekki maksaa myös yhteisöveroa, joka on yhteisön tuloveroa, jonka suuruus on 20 % tuloksesta.  

Mikä on apteekkikompensaatio?

Helsingin yliopisto saa valtiolta yhteisöveron ja apteekkimaksun summaa vastaavan korvauksen. Korvauksesta säädetään yliopistolaissa ja se juontaa juurensa siihen, että ennen 2009 yliopistolakia Yliopiston Apteekki oli erityisasemansa vuoksi vapautettu veroista, koska se pyrkii apteekkitoiminnallaan tukemaan yliopiston tarkoitusta ja liiketuotto menee suoraan yliopiston toimintaan. Yliopiston apteekki ei siis maksa tuottoja yksittäisille omistajille vaan sen tulot käytetään yliopiston toimintaan. Tätä kutsutaan siis apteekkikompensaatioksi ja se on luotu juuri siksi, että yliopiston omaa liiketoimintaa oman tarkoituksensa tukemiseen on pidetty sen verran hyvänä. 

Mitä laki sanoo?

Käytännössä apteekkikompensaatiosta on ollut Helsingin yliopiston sekä Itä-Suomen yliopiston apteekkitoimintaa tukeva laki.

Yliopistolain (2009) 75 §  toteaa:
Helsingin yliopistolla on oikeus yhden apteekin pitämiseen Helsingin kaupungissa. 

Ja lääkelaki jatkaa:
Lääkelain 52 §:n nojalla Helsingin yliopistolla on lisäksi oikeus pitää 16 sivuapteekkia Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen luvalla.

Tällä tarkoitetaan Yliopiston apteekkia. Eli käytännössä Helsingin yliopistolle on myönnetty erillislupa apteekkiliiketoiminnan harjoittamiseen. Tämä apteekkioikeus on ollut voimassa jo vuodesta 1755 kun kuningas on antanut Turun akatemialle oikeuden pitää apteekkia Turun kaupungissa. Kun Turku paloi ja yliopisto siirtyi Helsinkiin, niin siiryi myös lupa pitää apteekkia.

Samassa yliopistolain pykälässä todettiin myös:
Yliopisto on 1 momentissa tarkoitettujen varojen osalta vapaa veroista ja valtiolle maksettavista maksuista, jollei laissa jonkin veron tai maksun osalta toisin säädetä.

Eli käytännössä tämä tarkoittaa juuri apteekkien verotukseen liittyviä asioita. 

Missä tuli muutos?

Yliopistolaki kuitenkin päivitettiin 2010[2].

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia siten, että Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle korvataan määrä, joka vastaa niiden apteekkien elinkeinotulosta maksamaa yhteisöveroa.
Hallituksen esitystä yliopistojen verotusta koskevaksi lainsäädännöksi käsitellessään eduskunta on lausumassaan edellyttänyt yliopistolain muuttamista siten, että Helsingin yliopistolle korvataan määrä, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa.

Eli yliopistouudistuksen myötä yliopistojen verostusta koskeva lainsäädäntö myös muuttui. Tällöin apteekkikompensaatio päätyi saamaan oman budjettiluokan valtion budjetissa, jota aikaisemmin ei ole ollut, koska se on ollut veroista vapautettua. 

Aikaisemmin Helsingin yliopiston apteekin tuotto, joka oli yhteisöverosta vapaata, on voitu kokonaisuudessaan käyttää yliopiston toimintaan. Eduskunta on käsitellessään hallituksen esitystä yliopistojen verotusta koskevaksi lainsäädännöksi (EV 252/2009 vp), edellyttänyt, että hallitus antaa vuoden 2010 maaliskuun loppuun mennessä eduskunnalle esityksen yliopistolain muuttamisesta siten, että Helsingin yliopistolle korvataan määrä, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa.

Yliopistolain päivityksen yhteydessä todetaan vielä: 

Esityksellä ei ole suurta vaikutusta valtiontalouteen, koska Helsingin yliopiston apteekkitoiminta on aikaisemmin ollut verosta vapaata toimintaa

Ja mihin apteekkikompensaatiosta saatu raha on käytetty: "Yliopiston apteekit ovat vuosittain tulouttaneet kokonaisuudessaan laskennallisen yhteisöveron määrän lyhentämättömänä yliopistojen toimintaan. Helsingin yliopistossa tämä on tapahtunut Helsingin yliopiston Rahastojen kautta."

Todetaanpa vielä tuon lakiesityksen lopussa, että "Yliopistojen tutkimus- ja opetustoimintaan kohdistuvan valtion erityisen rahoituksen tarkoituksena on varmistaa, että vuodesta 2010 alkaen apteekkiliikkeiden elinkeinotulosta maksettavat verot eivät heikennä yliopistojen toiminnan rahoitusta."

Mitä tapahtui nyt?

Valtion budjettia syynättiin tarkemmin ja huomattiin siellä olevan omituinen apteekkikompensaatio. Poliitikojen äkkikatsauksella tämä on tietenkin leikattavissa oleva summa. Se oli helppo leikata kun ei leikata suoraan vanhuksilta, lapsiperheiltä, työttömiltä, syrjäytyneiltä, nuorilta tai syrjäytyneiltä. Todetaan, että leikataan apteekilta eli tässä tapauksessa suoraan Helsingin yliopistolta. Apteekkikompensaatio on ollut eri luokassa kuin kaikki muut koulutusleikkaukset, joten sitä on vaikea nähdä osana kokonaisuutta, että se vaikuttaa suoraan yliopiston toimintaan ja on suora koulutusleikkaus. Eli käytännössä hallituksen linjaus on nyt apteekkikompensaation vuoksi leikannut Helsingin yliopistolta 30 miljoonaa ekstraa, koska se harjoittaa omaa liiketoimintaa ja kattaa sillä omia kulujaan. 

Nykyhallituksen linjauksilla luulisi, että juuri tällaiseen liiketoimintaan kannustettaisiin. Tällaiset leikkaukset käytännössä vain tekevät toiminnasta vaikeampaa ja mikään ei näytä, että yliopistoa oikeasti kannustettaisiin omavaraiseksi. 

Viitteet:

[1] Lääkelaki, oikeus apteekkiliikenteen harjoittamiseen, apteekkilupa 43 § 

[2] Yliopistolaki, päivitetty sisältö 2010

More info: http://www.hs.fi/talous/a1440045905772
Apteekkikompensaation poistumisen vaikutukset https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/apteekkikompensaation-poisto-vaarantaa-huippututkimuksen

Opettamisen oppimista yliopistossa

Aloitin tällä viikolla yliopistopedagogiikan opinnot. Asia on kiinnostanut minua jo useamman vuoden ja nyt vihdoin tähänkin opintokokonaisuuteen pääsee tutustumaan. Matlulaisena ei koskaan tiedä, mitä nämä vähän eritavoin opettavat kurssit oikeasti pitävät sisällään ja pahimillaan niissä kirjoitetaan monien niin pelkäämiä oppimispäiväkirjoja (tämä tuntuu olevan monelle matlulaiselle jo se kurssilta karkoittava tekijä).

Suureksi iloksi kurssilla näkyi hyvin monimuotoista porukkaa jatko-opiskelijoista yliopistolehtoreihin. Koskaan ei ole siis liian aikaista tai myöhäistä alkaa opetella tätäkin salatiedettä, jolla ihmiset pitäisi saada oppimaan. Osallistujia oli myös hyvin erilaisilla taustoilla, joten kurssilla varmaan saa useampia erilaisia näkökulmia opetukseen.

Ensimmäisen neljän tunnin session aikana käytiin läpi paljon asiaa. Kirjoittelen tässä vähän rönsyillen omia ajatuksia liittyen käsiteltyihin asioihin.

Yliopistossa opiskelu ei ole enää kasvatusta

Tämä viesti on aika keskeinen yliopistopedagogiikassa. Nyt oletetaan, että ihmiset ovat oikeasti aikuisia, jotka joutuvat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Ongelmaksi tuntuu vain muodostuvan, ettei kursseilla kerrota tätä kunnolla, että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Kurssit voivat perustua hyvin pitkälle itsenäiseen työskentelyyn ja akateeminen vapaus antaa uudelle opiskelijalle hyvin paljon vapauksia, mutta samalla myös vastuuta. Useimmat uudet opiskelijat tulevat suoraan lukiosta, jossa opetus on vielä hyvin pitkälle opettajalähtöistä. Miten siis saadaan uudet opiskelijat hyppäämään täysin erilaisen opetuksen maailmaan muutamassa viikossa heti yliopiston alettua? Usein vastauksena tuntuu olevan se, että asioita selitettäisiin ja avattaisiin, että miksi nyt tehtään näin. Tässä olisikin ehkä tietynlainen paikka yliopistolla kehittää kaikkien uusien opiskelijoiden valmiutta opiskella yliopistossa. Erilaisia opiskelutekniikkakursseja on olemassa, mutta ne ovat vapaaehtoisia ja niissä käy vain marginaali kaikista opiskelijoista.
Jos asiaan ei jaksa paneutua enempää niin kannattaa kuitenkin käyttää noin 20 minuuttia youtuben äärellä ja katsoa dokumentti yliopistossa eritavoin oppivista henkilöistä ja miten heille kannattaa opettaa. Tämä 20 minuuttia on oikeasti hyvin käytettyä aikaa.

Reflektio - Aaltoliikettä, heijastumista, psykologiaa vai niitä kaikkia?

Kun tunnilla alettiin puhua reflektiosta niin tietenkin näin fyysikolle ensimmäisenä mieleen tulevat aaltoliikkeen yhtälöt. Reflektio eli heijastuminen on fysiikan yksi arkipäiväisimmistä ilmiöistä. Kahden eri olomuodon (eli faasin) rajapintaan tuleva aaltoliike heijastuu, siroaa, taittuu tai taipuu. Reflektiona puhutaan heijastumista.

Itselläni on ollut pitkään teoria siitä, että fysiikan lait kuvaavat myös paljon muutakin kuin mitä annetaan ymmärtää. Tässä reflektio toimii taas hyvänä esimerkkinä siitä. Nyt pedagogiikassa termiä voisi kuvata itsensä ja ympäristönsä vuorovaikutusta. Ideana on pohtia esimerkiksi palautetta ja miettiä miten johonkin ongelmaan voisi saada ratkaisun ja täten muuttaa omaa käyttäytymistä, jolloin ongelma ratkeaa.

Tätä voidaan nyt suoraan verrata fysiikan reflektioon. Kuvitellaan tilanne jossa olomuotoina ovat ilma ja vesi. Moni tietää, että veden pinnasta voi nähdä oman kuvansa tietyissä olosuhteissa. Mietitään tätä nyt reflektion kannalta, että mitä kaikkea aaltoliikkeelle voi käydä veden ja ilman rajapinnassa. Joissain tilanteissa vedestä voi nähdä samaan aikaan kuvaajansa sekä läpi pohjalla olevia asioita. Tämä vaihtelee sen mukaan minkälainen tulokulma saapuvalla valolla on.

Kuva: Wikimedia commons. CC. 

Jos kohteesta tuleva valo ylittää tietyn kulman ja kaikki valo heijastuu takaisin havaitsijaan, puhutaan kokonaisheijastuksesta. Tällöin pohjalle ei voi nähdä. Psykologisessa reflerktiossa tämä tarkoittaa peiliin katsomista eli josta on hyvä lähteä pohtimaan ongelmaa. Tässä vaiheessa havaitsija voi pohtia, miten hänen kannattaisi muuttaa toimintaansa (tulokulmaa), jotta saavutettaisiin haluttu lopputulos (valo taittuu vedestä läpi).

Lähdetään muuttamaan valon tulokulmaa, jolloin tietyssä pisteessä eli kriittisessä kulmassa, kokonaisheijastus päättyy ja osa valosta taittuu veteen, samalla kun osa jatkaa heijastumista takaisin. Mitä enemmän kulmaa taas muuttaa sitä enemmän valo taittuu veteen ja sitä vähemmän heijastuu takaisin (tämä oli nyt hyvin yksinkertaistettu, jos haluaa tietää lisää niin lukee esimerkiksi Snellin laista). Näin syntyy tilanne, jossa muuttamalla valon tulokulmaa, myös lopputulema muuttuu eli valo pääsee eteemään mutta samalla itsensä voi nähdä edelleen heijastumisena. Tämän näkisin nyt pedagogiikassaki puhutun reflektion tarkoituksena eli omaa toimintaa (tässä tapauksessa valon tulokulmaa) muuttamalla, voidaan vaikuttaa valon kulkuun eteenpäin, mutta edelleen nähdä prosessi ja mahdollisesti toistaa sitä. Osa valosta pääsee eteenpäin, mutta osa heijastuu aina takaisin. Näin syntyy eräänalinen kierre. Opetuksessa tämä voi tarkoittaa vaikka opettamismenetelmää(valonlähde), josta kerätään palautetta(etsitään kokonaisheijastuksen ja taittumisen rajapintaa) ja muutetaan huonoksi kokemia käytäntöjä(löydetään hyvä kulma, jossa päästään haluttuun lopputulokseen).

Eli reflektio(psykologia) tarkoittaa loppupeleissä reflektiota (fysiikka).


Palaute eli kaiken pahan alku ja juuri
Lienee sanomattakin selvää, että meillä vallitsee hyvin vahvasti kulttuuri, jossa palaute tarkoittaa lähes poikkeuksetta jotain negatiivista asiaa. Jos jokin asia ottaa päähän, siitä annetaan palautetta. Jos kaikkeen ollaan tyytyväisiä niin tilanne pidetään jotenkin oletusarvoisena, jolloin hyvää palautetta annetaan harvoin. Palaute olisi kuitenkin monessa asiassa hyvin tarpeellista, jotta palautteen saaja tietäisi vähän, että mitä tekee hyvin ja mitä huonosti. Itse olen kuullut usein palautteen saamista varten neuvoja, kuten ota suklaata ja punaviiniä ja ala sitten käydä läpi palautetta. Tämä koko oletus on tietenkin siinä, että palaute on huonoa ja itselle tulee siitä paha mieli. Näin varmaan hyvin monessa tilanteessa on, koska anonyymina palautteena voi kirjotitaa mitä vain.

Opiskelijapalaute kärsii vähän siitä, että osalta kursseista sitä on pakko antaa. Palautetta varten on usein apukysymyksiä, joilla tietenkin saadaan enemmän irti juuri siitä, mitä halutaan saada selville. Kuitenkin monien vuosien ajan olen kuunnellut lehtorien avautumista siitä, miten huonoa opiskelijapalaute voikaan olla. Ja nyt tarkoitan sekä huonoa eli henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta sekä huonosti annettua palautetta.

Henkilökohtaisuuksiin menevä palaute kritisoi usein jotenkin tiettyjä ominaisuuksia. Se voi myös suoraan todeta jotain asiatonta kuten, että luennoitsija on huono. Tämä lienee sanomattakin selvää, että tällaista palautetta ei tarvitsisi antaa, koska siitä ei hyödy mitenkään.

Sama pätee huonosti annettuun palautteeseen eli sellaiseen, jossa asiaa ei selitellä enempää ja josta ei voi oppia mitään. Jos palautteessa lukee, että luennolla oli tylsää niin asiaan on vaikea muuttaa mitään. Rakentava palaute pohtisi sitä, että itsellä oli tylsää luennolla, joka johtui kahden tunnin putkeen pidetystä luennosta, jonka aikana ei vain pysynyt hereillä, koska salissa on huono ilmankierto. Tähän ratkaisuna olisi tautottaa tuntia enemmän.

Palautteen antamista voi kuitenkin opetella, ja siitä olisi hyötyä varmaan ihan kaikille meistä. Itse pidän hyvänä nyrkkisääntönä sellasita, että anna palautetta vain asiasta, johon palautteen kohde voi vaikuttaa. Lisää vinkkejä hyvän palautteen antamiseen löytyy netistä vaikka kuinka. Tässä vaikka Hesarin artikkeli aiheeseen.


-----

Okei, ekalta tunnilta jäi paljon pohdittavaa ja kaikkea en saanut nyt edes kirjoitettua, mutta ehkä jatkan myöhemmin lisää. Ehkä kuitenkin päällimmäinen ajatus itsellä kaikesta on ollut se, että miten paljon enemmän olisikaan hyötynyt jo tämän kaiken läpikäynnistä itse opiskeluaikana.

Ensimmäinen vai viimeinen työpaikka? Nuorten työttömyys on yhtä suuri ongelma kuin irtisanominen

Sipilän hallitusohjelman kirjauksista on käyty keskustelua suuntaan ja toiseen viimeisen viikon ajan. Jälleen kerran leikkauksen alla ovat niin opetus- kuin tutkimustoiminta. Hallitusohjelman liitteissä väläytettiin Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhdistämistä, joka tarkoittaa jo olemassa olevien YT-neuvottelujen päälle lisää neuvotteluja. Puhutaan rakenneuudistuksista kun kuitenkin halutaan pistää porukkaa ulos. 

Ympäristöalaa opiskelleena nuorena keskustelu hämmentää, koska ainoa asia, johon tunnutaan keskittyvän, on irtisanomisen minimoiminen. Keskustelussa puhutaan luontaisesta poistumasta eli vähennykset halutaan tehdä ihmisten siirtyessä eläkkeelle. Tämä kuitenkin tarkoittaa suoraan sitä, että tilalle ei palkata ketään eli juuri työelämän kynnyksellä olevat nuoret eivät koskaan pääse töihin. Heidän huoli on tässä keskustelussa unohdettu ja selkeästi vain palkansaajien irtisanomisilta pyritään välttymään. 

Ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen määrittelee paljon myös omasta urakehityksestä. Monet tahot kuten Aarresaari-verkosto on julkaisut tutkimuksia, joiden mukaan valmistumisen jälkeinen työttömyys ja pätkätyöläisyys voi määritellä omaa työuraa pitkälle tulevaisuuteen. Työelämä on selkeästi murroksessa mutta kukaan ei tiedä mihin se on menossa. Onko Suomi valmis riskeeraamaan uuden sukupolven työuran kehityksen jo heti alkuvaiheessa? 

Samaan aikaan hallitus väläyttelee työurien pidentämistä lisäämällä kolmannen lukukauden ja haluamalla myös kandit töihin. Millä vastavalmistuneet nuoret kandit pitäisi saada töihin jos maisterit ja tohtoritkin kokevat työpaikkojen saamisen haastavaksi? Tietenkin vastakeinoina puhutaan nuorisotakuusta ja yritysten ottamisesta mukaan nuorten työllistämiseen.

On kuitenkin hieman kyseenalaista puhua vastavalmistuneiden harjoittelupaikoista, koska kyseessä on jo valmistunut ja työelämään valmis henkilö. Harjoittelua jo muutenkin käytetään hyödyksi teettämällä harjoittelijoilla töitä, koska harjoittelijoille ei ole pakollista maksaa palkkkaa. 

Samaan aikaan hallitus vielä väläyttelee, että yhteiskuntasopimuksen on pakko syntyä. Eli hallitus haluaa työaikaan lisää noin 100 tuntia vuodessa. Käytännössähän tämä tarkoittaisi taas vähemmän työpaikkoja nuorille, jotka tekevät paljon pätkä- ja vuorotöitä, joissa jos jokainen tekee pari tuntia viikossa lisää, niin tarvitaan vähemmän väkeä taloon. Ei tässä ole kyse siitä, että jokainen tekisi enemmän samalla palkalla vaan että tarvittaisiin vähemmän työntekijöitä tekemään sama määrä töitä. 

Vastavalmistuneiden kohdalla muutaman kuukauden harjoittelut ovat juurikin näitä pirstaleisia pätkiä, jotka voivat määritellä hyvin pitkälle oman työuran kehityksen. Keskustelussa myös unohdetaan alanvaihtajat eli jokainen vastavalmistunut ei mene enää nuorisotakuun piiriin. Näin kolmekymppisten vastavalmistuneiden tuntuu olevan sitäkin vaikeampaa saada töitä omalta alalta.

Nyt olisi aika siirtää keskustelu pohtimaan myös tulevaisuutta, nuoria ja työelämän muuttumista. Työuria pitäisi pidentää mutta milläs pidennät jos töitä vain ei ole?

No, tässä teille kuva söpöstä hauvasta, jotta vähän piristyisitte. Kyllä meille vielä töitä riittää. Se millaisia ne ovat, onkin jo eri kysymys. 

Pekonipastaa kansalle!

Äänestys alkaa viikon päästä ja loppukirin kuumin juttu tuntuu olevan erilaisten reseptien jakaminen. Kävin läpi feedini viimeiseltä kahdelta päivältä ja löysin nämä uutiset:

Se kuuluisa pekonipasta, josta homma lähti:
http://hyvaatyotasuomi.fi/?page_id=1248

Tyly tuomio, että pekonipasta sisältää paljon kaloreita:

http://m.iltasanomat.fi/ruokala/art-1427734379239.html

Myös toinen iltapäivälehti:

http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015033119450664_ah.shtml

Joku kommentoi, että ei söisi tätä pastaa: 

http://www.ruokala.net/uutiset/jari-bull-mentula-tyrmaa-antti-rinteen-pekonispagetin-mina-en-ainakaan-soisi/1427786746984

Vihreiden tuomio pekonipastalle, jossa kritisoidaa sen ilmastopäästöjä:

http://www.vihrealanka.fi/…/vihre%C3%A4-lanka-testasi-kohur…

Huippukokki testasi pastaa:

http://www.radiocity.fi/vapaalla/huippukokki-valmisti-kohutun-pekonispaghetin-kuuntele-tuomio-14508

Antti täsmentää, että resepti ei ole tarkoitettu yksin syötäväksi:

http://demokraatti.fi/nyt-puhuu-antti-rinne-pekonipastasta…/

Ja tietenkin päivän teemaan liittyvä vitsi:

http://www.hameenkaiku.fi/…/27993-antti-rinteen-palkittu-pa…

Kuvan pekoni ei liity tapaukseen. 

Siis oikeasti! Tästä koko jupakasta voidaan vetää seuraavat tutkimuskysymykset:

1) Onko politiikka oikeasti mennyt siihen, että viikkoa ennen äänestyksen alkamista ei ole muuta puhuttavaa kuin ruoka? Jos näin on niin jotain on mennyt pahasti pieleen. Ensi vaaleja varten voidaan varmaan järjestää puheenjohtajatenttien sijaan MasterChef Vaalit, joissa puheenjohtajat kokkailee toisilleen ruokia. Tämä olisi varmaan tässä tosi-tv:n innoittamassa maailmassa suuri hitti.

2) Miksi media/muut puolueet/kaikki lähtevät tähän touhuun vielä mukaan? Onko tämä tapa, jolla ihmiset saadaan kiinnostumaan politiikasta? Puhumalla arkipäiväisistä asioista kuten ruoasta? Miten pastaresepti vaikuttaa henkilön pätevyyteen toimia eduskunnassa? Kyllähän sen näki jo Helsingin kasvisruokakeskustelun aikaan, miten paljon ruoka herättää tunteita Suomalaisissa.

Lopuksi vielä johtopäätökset:
Selkeästi tästä kaikesta voidaan vetää johtopäätös, että tie äänestäjän sydämeen käy vatsan kautta eli oikeasti ruoka on avainasemassa oikeastaan kaikessa politiikassa mitä tehdään. Onko meillä enää varaa ruokaan? Miten ruokaa tuotetaan? Mistä ruoka tulee? Nämä asiat nivoutuvat vahvasti useisiin eri sektoreihin, kuten maatalouteen, energiatuotantoon, työllisyyteen, vientiin ja tuontiin sekä kansanterveyteen.

Selkeästi pekonipasta on avannut nyt Suomeen uudenlaisen linjan politiikkaa varten eli mediaseksikkään ruokapolitiikan. Odotan innolla eduskunnan kokkausohjelmaa, jossa vastataan noihin ylläoleviin kysymyksiin ohjelman edetessä.

Seuraavaksi vaalikoneisiin ehdottomasti kysymys omasta lempiruoasta sekä suosikkireseptin paljastaminen koko kansalle!

Opiskelija on huono ihminen

Oletko huomannut miten huono ihminen olet vain olemalla opiskelija? Tai ainakin näin on jos on Kari Raivioon uskomista. Olet vähän tyhmä kun et halua ottaa opintolainaa vaan käyt töissä ja viet joltain maahanmuuttajalta työpaikan. Olet myös kunninahimoton kun et tähtää huippuarvosanoihin jokaisella kurssilla. Varmaan on lama kokonaan vain sinun syytäsi. Eikun äh, työnteko onkin opiskelijärjestöjen syytä (mitäh?) kun ne rummuttavat, että työkokemuksella on merkitystä työelämässä. Miten kehtaavat väittää sellaista??

Palataanpa takaisin maan päälle ja mietitään asiaa toisesta näkökulmasta, Miksi opiskelijajärjestöt väitteen mukaan rummuttavat myyttiä, jonka mukaan työkokemusta tarvitaan työelämässä ja siksi opiskelijan pitäisi saada sitä jo opiskeluaikana. Voisiko syy olla myös siinä, että yliopiston järjestämät työelämätaidot ovat hyvin puutteellisia ja opiskelija kokee valmistuvansa ilman työelämäosaamista. Liian usein näkee opiskelijoita, jotka kertovat valmistuvansa pian, ja kun kysyy että mitä meinaat tehdä sitten niin vastaus on puhtaasti "en tiedä".  Tämä on suuri ongelma. Yliopistossa opiskeluista puuttuu työelämälähtöistyys, johon esimerkiksi ammattikorkeakoulussa opiskelu perustuu vahvasti. Jos opiskelija ei tiedä, että mikä valmistumisen jälkeen odottaa niin miksi hän valmistuisi nopeasti?

Onko nopeasta valmistumisesta jotain hyötyä? Työelämässä 23-vuotias maisteri tuntuu vielä kokemattomalta ja liian nuorelta ihmiseltä vaativampiin tehtäviin. Ainoa ala, jolla nopealla valmistumisella tuntuu olevan merkitystä on yliopiston itsensä vetämä tutkimus. Ei jos haluaa jatkokouluttautua niin tällöin nopea valmistuminen voi olla eduksi. Tällöin jatko-opintoja pääsee tekemään nopeammin. Tämä osuus koskee kuitenkin vain pientä osaa opiskelijoista. Tietenkin yliopisto kertoo vain tästä uravaihtoehdosta, koska se haluaa saada myös tohtoreita ulos. Mikään ei kuitenkaan takaa valmistuneelle tohtorillekaan töitä. Raivio väittää virheellisesti tekstissään "Suurin hyötyjä on kuitenkin nuori itse, sillä tutkinto antaa ison lisän elinikäisiin ansioihin ja parhaan vakuuden työttömyyttä vastaan.", että tutkinto olisi se asia, joka antaa lisän eläkkeisiin ja vakuuden työttömyyttä vastaan. Tämä ei ihan pidä paikkaansa vaan nimen omaan koulutus antaa tämän. Eli se oma osaaminen. Mitä pidemmälle olet kouluttautunut, sitä paremmin saa töitä ja sitä suurempaa palkkaa saa. Yleensä tämä korreloi sen kanssa, että onko henkilöllä tutkinto vai ei. Osaaminen on kuitenkin eri asia kuin tutkinto!

Tutkinnon tarkoituksena on tuoda opiskelijalle osaamista ja tämä asia on unohdettu. Valmistumisesta itsestään on tullut itseisarvo ja asiassa on unohdettu, että mikä pointti opiskelulla oikeastaan on. Opiskelun tarkoituksena on kouluttaa ihmisiä. Opiskelija voi olla suorittanut vaikka 500 opintopistettä ilman minkäänlaista tutkintoa. Tämä osaamismäärä on jo huomattava, mutta vain sen katsotaan merkitsevän, jos opinnot on pistetty tietynlaiseen pakettiin eli opiskelija on valmistunut. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, koska yliopistojen rahoitus perustuu esimerkiksi valmistuneiden määrään. Tämä kuitenkin aiheuttaa myytin siitä, että asioita ei voi osata ellei siitä ole suorittanut tutkintoa.

Osaaminen on se asia, jota pitäisikin korostaa enemmän. Opiskelun pointti on kartuttaa omaa osaamista. Opiskelijat eivät osaa tunnistaa omaa osaamistaan, koska yliopisto rummuttaa vain valmistumisen merkitystä. Vähitellen ihmiset uskovat siihen jo itsekin eli jos et ole käynyt kurssia tai suorittanut tutkintoa jostain asiasta, et sitä osaa. Ajatus on aivan älytön.

Moni yliopisto-opiskelija on varmaan myös jo oppinut totuuden myytistä, että ylioppilaskirjoituksilla olisi jotain väliä. Käytännössä niillä onkin, mutta vain korkeakouluihin pyrkiessä. Tämän jälkeen ne menettävät merkityksensä kokonaan. Sama pätee yliopistotutkintoon. Tutkinnolla on väliä siinä vaiheessa kun vastavalmistunut pyrkii työelämään. Kun työelämässä on viettänyt 10 vuotta, niin tutkinnonkin merkitys katoaa ja ketään ei kiinnosta, mitä kursseja sitä aikanaan kävi yliopistossa. Paljon tärkeämmäksi nousee TYÖKOKEMUS eli osaaminen, jota työntekijä kartuttaa koko loppuelämänsä ajan. Joskus 20 vuoden päästä koulutuksen rakennekin on varmaan muuttunut jo täysin eli oma loppututkinto ei vastsaa enää nykypäivän vastavalmistuneiden osaamista olenkaan. Silti työelämässä pärjää ihan hyvin.

Ratkaisuna hitaaseen valmistumiseen ja kanslerinkin huoleeseen laadullisuuden kärsimisestä on parantaa tiettyjä asioita kuten:

1. Parantaa työelämän ja yliopiston yhteistyötä. Jos opiskelijat tietävät jo varhaisessa vaiheessa, että mitä voivat tutkinnollaan tehdä, he voivat kohdentaa opintojaan tätä päämäärää kohden. Tällöin opiskelijat myös valmistuvat rivakammin kun tietävät mitä odottaa. Kuitenkin lama ja akateemisten alojen kasvava työttömyys karsivat tätä motivaatiota nopeaan valmistumiseen, jos valmistumisen jälkeen odottaa vain kelan loputon byrokratiasuo. 
2. Järjestää opetusta! Tätä ei voi korostaa liikaa. Liian monilla aloilla opiskelijan oletetaan opiskelevan kaiken itse ilman kontaktiopetusta. Jos edes kontaktiopetusta ei järjestetä niin miten yliopisto voi syyttää opiskelijoita hitaasta opiskelusta. Yhteiskuntasopimus kuulostaa todella huonolta tästä näkökulmasta: "Me otetaan sut sisään opiskelijaksi, mutta saat opiskella sitten kaiken itse. Me sitten syytetään sua siitä että olet lusmu ja et osaa jos et onnistu itse oppimaan kaikkea." 
3. Miettiä arvosanakäytäntöä uudelleen. Ovatko ne hyvä tapa mitata osaamista? Mitä oikeasti tekee 1-5 annettavilla numeroilla vielä aikuisenakin? Eikö mielummin pitäisi mitata sitä, että on oikeasti oppinut asian eikä vain todeta asia numeroilla. Tämä vaatisi enemmän kontaktiopetusta, opintopiirejä ja harkkatöitä, mutta veikkaan, että opiskelijat olisivat tyytyväisempiä. 
4. Oikeasti motivoituneita opettajia. Yliopisto on Suomen viimeinen paikka, jossa voi opettaa ilman minkäänlaista pätevyyttä. Oikeasti! Henkilökunnalla on tietty osuus työmäärästä opetusvelvollisuutta ja osaa siitä porukasta ei kyllä pitäisi päästää puhujan paikalle. Monet luennoitsijat uppiniskaisesti pitäytyvät vanhoissa opetusmetodeissa ja lukiosta tullut diginatiivi opiskelija voi nähdä piirtoheittimen ensimmäistä kertaa elämässään yliopistossa. Yliopistoilla olisi huippuvalmiudet hyödyntää moderneja oppimistyylejä, mutta kaikkien pitäisi sitoutua kehittämään opetusta, koska sen kehittäminen ei ikinä lopu.  
5. Tärkeimpänä yliopiston pitäisi hyväksyä opiskelijat oikeasti osaksi yliopistoyhteisöä. Tällä hetkellä tilanne on enemmänkin, että on henkilökuntaa ja on opiskelijoita. Yhdessä asiat saadaan paremmille raiteille, mutta vain jos oikeasti näin halutaan. Kuunnellaan oikeasti opiskelijajärjestöjä mutta yhtäläisesti henkilö- ja opettajakunnan edustajia.

Itse olen hyvin kiitollinen omasta tutkinnostani. Kaikkein iloisin olen kuitenkin siitä, että lakkasin pitämästä itseäni huonona ihmisenä heti sen jälkeen kun valmistuin. Monta vuotta sitä koki jatkuvaa stressiä siitä, että koko ajan pitäisi tehdä jotain opintojen eteen, vaikka samalla kävi töissä ja pyöritti lukuisia järjestöhommia. Näille ei vain itse antanut ollenkaan arvoa, kun aivot oli pesty uskomaan, että millään muulla ei ole väliä jos ei valmistu. Olisi pitänyt ohjelmoida aviota ajattelemaan toisin. Kaikki, mitä tekee, kasvattaa omaa kokemusta. Olisi pitänyt antaa itselle aikaa. Olisi pitänyt olla stressaamatta opiskeluista. Olisi pitänyt tajuta, että valmistuminen ei muuta ihmistä mitenkään vaan paljon tärkeämpää on se matka, jonka opiskeluaikana kokee.