Mitä minusta tulee valmistumisen jälkeen?

Eli keskustelu siitä, miten lyhentää opintoaikoja

Surullinen tarina kuuluu melkein missä vain korkeakoulussa. Omalla opintoalallani

keskustelu menee jotenkin näin:

- Hei, opiskelet siis fysiikkaa, mikä sinusta tulee isona? 

- Työtön, heh heh. 

Tämä ei ihan oikeasti ole hauskaa ja joka paikassa tämä sama vitsi toistuu alasta riippumatta. Eikö hälyytyskellojen pitäisi soida jo heti kun tämmöinen keskustelu alkaa, koska silloin opiskelijoiden usko omaan työllistymiseen on vaakalaudalla. Kaikessa opiskelussa taustalla on pelko siitä, että ei saakaan omalta alalta töitä. Mitä tälle epävarmuudelle pitäisi tehdä?

Työhäni sisältyy joka tammikuussa kesätyökiertue, jonka aikana kierrän ympäri Suomea pitäen infoa kesätyöasioista sekä parin tunnin pituista luentoa yleensäkin työelämäasioista työkaverini kanssa. Infopisteellämme on myös ollu monella paikkakunnalla mukana yliopiston urapalvelujen väkeä. Koska välillä infopisteellä on hiljaisempaa niin ehtii jutellakin paljon.

Ei ollut yhtään ainutta paikkakuntaa, jossa keskustelu ei olisi kääntynyt siihen, miten valtava resurssipula urapalveluilla on. Monet kertoivat siitä, miten heillä on vain vähennetty väkeä ja kuinka opiskelijoita olisi enemmän ja enemmän etsimässä urapalvelujen apua. Usein korkeakouluissa on yksi urapalvelun työntekijä useaa tuhatta opiskelijaa kohden. 

Kerrotaan lyhyesti mistä urapalveluissa on kyse. Helsingin yliopiston urapalvelujen etusivulla lukee näin:

• tukee opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden laadukasta sijoittumista työelämään
• tarjoaa työnantajille erilaisia mahdollisuuksia tavoittaa valmistuvat maisterit ja kandidaatit sekä kesä- ja osa-aikatöitä etsivät opiskelijat
• tekee yhteistyötä laitosten ja tiedekuntien kanssa opiskelijoiden työelämävalmiuksien parantamiseksi ja työelämäyhteyksien luomiseksi

Kuullostaa todella hyvältä. Todellisuus kuitenkin on vähän eri. Käytännössä opiskelijoiden työelämäopinnot ovat hyvin suppeat eivätkä sijoitu ollenkaan oikeaan aikaan opintoja. Omassakin tutkinnossa ainoat työelämäopinnot ovat fuksivuonna. Kukaan ei muista enää mitään siltä kurssilta viidennen vuoden jälkeen kun pitäisi siirtyä työelämään. Kurssi sisältää eri fysiikan alojen esittelyä, mutta ei kuitenkaan kerro työnhausta akateemisessa työmaailmassa mitään. 

Jotenkin suurin osa kaikesta työelämään valmentautumisesta jätetään siis omille harteille. Urapalveluista voi hakea apua, mutta resurssipulan vuoksi, jonot ovat pitkitä. Monesti uraneuvontaan ja asiakirjojen kommentointiin voi joutua odottamaan pari kuukautta. Kiireisin aika onkin usein kesätöitä hakiessa ja usein ensimmäinen vapaa aika uraneuvojalle menee kesätyönhaun jälkeiselle ajalle, jolloin seuraavaan kesään pitää odottaa yli vuosi. 

Yliopisto ei myöskään opeta yliopiston ulkopuolisesta työelämästä kovinkaan paljoa. Ainoa asia, johon tunnutaan edes jotenkin kannustavan, on jatko-opiskelu. Muista työllistymismahdollisuuksista ei puhuta juuri mitään. Myöskään jatko-opintojen jälkeisestä työelämästä ei kerrota oikein mitään. Moni kaipaisi siinä viimeisenä vuonna jonkinlaista työelämäohjausta, jossa pääsisi tutustumaan siihen mitä oikeasti omalla tutkinnolla voi tehdä. Mitä ovat ne oman alan työt ja mitä on se laadullinen työllistyminen. Usein kysytyin kysymys opiskelijoiden keskuudessa onkin se että minne voin mennä töihin eli ei oikeasti tiedetä mihin tai minkälaiseen työhön omalta alalta valmistutaan. Miten opiskelija voi valmistua jos hän ei tiedä miksikä hän on valmistumassa?

Jos oikeasti halutaan lyhentää opintoaikoja niin listätään opiskelijoiden työelämävalmiuksia. Tämä alkaa siitä, että jokaisen yliopiston urapalvelujen resursseja lisätään. Jokainen tiedekunta tarvitsisi oma uraneuvojan, joka on perehtynyt juuri tietyn alan työtilanteeseen ja erilaisiin yrityksiin, joihin tiedekunnasta mennään töihin. Nämä uraneuvojat voisivat ylläpitää suhteita paremmin työnantajiin. Osa korkeakouluista osaa tämän, kuten Aalto ja sen näkee jo ulkopuolisessa rahoituksessa. Työelämä tietää mihin sieltä valmistutaan.

Tällä hetkellä erilaiset yritysvierailut ja suhteet ovat pitkälti ainejärjestöjen harteilla ja jos järjestössä ei ole aktiivista työelämätoimintaa, niin moni voi jäädä vaille minkäänlaista kokemusta työelämään sijoittumisesta. Tämän ei pitäisi olla ainoastaan ainejärjestön harteilla, vaan yliopiston pitäisi tukea siihen myös omasta takaa. Ainejärjestöjen tekemä työ on korvaamatonta, mutta jos ei ole sattunut lähtemään mukaan järjestötoimintaan, voi jäädä kokonaan tästä osasta paitsi. Siksi se ei saisi olla vain ainejärjestön harteilla. Lisäisin siis myös oppiaineen vastuuta työelämäasioissa.

Uraneuvontaa kaivattaisiin myös laitoksilla eli jokaisella laitoksella pitäisi olla oma uraneuvoja, joka olisi läheisesti tekemisissä opintoneuvojan kanssa. Monesti opintoneuvojat ovat hyviä ja osaavat kertoa kaiken opinnoista, mutta uraneuvoja osaisi kertoa mitä kaikkia asioita pitää opiskella jos on jokin tietty työpaikka vaikka mielessä. Uraneuvoja myös osaisi kommentoida työnhakuasiakirjoja ja antaa vinkkejä erilaisista työmahdollisuuksista. Sen tehtävä ei olisi etsiä opiskelijoille töitä, koska se on edelleen jokasen itse selvitettävissä oleva asia, mutta neuvoja osaisi kertoa mahdollisista firmoista, joissa alan opiskelijoita on töissä.

Myös almumnien kautta voitaisi kokeilla mentorointitoimintaa, koska moni opiskelija kaipaisi vähän vanhempaa henkilöä tukemaan omissa valinnoissaan. Vähän vanhemmalla tarkoitan lähempänä opiskeluvuosia olevaa henkilöä kuin lähempänä eläkeikää. Verkostoitumisen on todettu olevan entistä tärkeämpää jo opiskeluaikana ja mentorin kautta voisi saada myös hyviä verkostoja.

Opiskelijat haluavat valmistua ja päästä töihin, koska siksihän alalle on tultu. Opiskelijolla on usein kovakin nälkä päästä tekemään oman alan töitä, mutta jos ei edes tiedä mitä omalla alalla tarkoitetaan niin miten sinne työelämään voi valmistua. Yliopisto, herää jo ja auta meitä töihin!