Harrastukset ja taidot

Harrastan paljon erilaisia asioita ja myös vapaaehtoistoiminta on tuonut minulle paljon erilaisia taitoja. Tässä on listattu muutamia harrastuksiani sekä erityistaitojani.

Esiintymistaidot
Olen hankkinut paljon esiintymiskokemusta eri harrastusten sekä töiden kautta. Olen pitänyt paljon luentoja työskennellessäni YKL:n opiskelija-asiainhoitajana sekä sitä ennen opettajan työssä. Osa puhua lujaa ja pitkään. Olen myös kehitellyt erilaisia keinoja omille luennoilleni saadakseni ihmisten mielenkiinnon pitkilläkin luennoilla pysymään hyvänä. Esimerkiksi laitan kahteen ensimmäiseen riviin karkkiaskit, jolloin eturivit täyttyvät kummasti opiskelijoista, jotka yleensä jäisivät taakse istumaan.

Tapahtumien järjestäminen
Olen järjestänyt useita eri tapahtumia eri järjestöissä. Pidän paljon ruoan laittamisesta ja olenkin toiminut kymmenkunnalla tanssileirillä pääkokkina, jossa ruokittavia on ollut viikonlopun ajan jopa 100 henkeä. Olen toiminut vuosijuhlavastaavana usealle eri järjestölle ja järjestänyt mm. tähtitieteen opiskelijoiden vuosijuhlat Heurekassa sekä tanssiryhmä Linnean vuosijuhlatanssiaiset Oulunkylässä.
Olen myös järjestänyt roolipelitapahtuma Ropeconin tanssiaiset kahtena viimeisenä vuotena, jotka ovat olleet pohjoismaiden suurimmat historialliset tanssiaiset. Töiden puolesta järjestän 4 kertaa vuodessa n. 20 hengen opiskelijatoimikunnalleni kokouksen aina eri paikkakunnalla, jossa ympäristöalaa voi opiskella. Nyt olen vielä mukana järjestämässä filosofisen tiedekunnan promootiota, jota vietetään ensi kerran 2014 toukokuussa.

Historiallinen tanssi
Tämä on pisimpään kestänyt harrastukseni, jota olen kohta jo vuosikymmenen harrastanut. Jos historiallinen tanssi kiinnostaa niin kannattaa tutustua vaikka nörttityttöihin kirjoittamaani juttuun aiheesta 
http://geekgirls.fi/wp/historiallinen-tanssi-historiaa-larppaamista-vai-nortteilya/
Olen myös tehnyt opaskirjan historiallisen tanssien ohjeista, jota voi ostaa erilaisista historiallisen tanssin tanssitapahtumista. Historiallista tanssia voi harrastaa monilla eri paikkakunnilla ja lisää tietoa löytyykin historiallisen tanssin wikistä http://tanssi.dy.fi/
Opetan säännöllisen epäsäännöllisesti tanssiryhmä Linneassa, joka harjoittelee Lauttasaaressa aina tiistaisin. Olen myös käynyt esiintymässä erilaisissa tapahtumissa La Fiamma di danzan kanssa, joka keskittyy renessanssitansseihin.

Blogaaminen
Olen vuoden 2014 alusta alkaen tiedepäätoimittaja nörttityttöblogissa, joka on muutaman itsensä nörteiksi kokeneen naisen perustama blogi, joka on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana. Yksi koko blogin kaikkien aikojen suosituimmista jutuista on kirjoittamani juttu ruokasoodasta http://geekgirls.fi/wp/blog/2016/06/13/ihmeellinen-ruokasooda-kodin-puhdistajana/
Pidän myös käsityöharrastuksestani blogia. http://merlischarms.blogspot.fi/

Larppaaminen
Larppaamiseen ja roolipelaamiseen tutustuin historiallisen tanssin kautta ja olenkin vuosien saatossa larpannut mitä vain hiisistä historiallisiin hahmoihin. Larppaaminen on pitkästä aikaa palannut elämääni, koska enää en ole jokaista viikonloppua töissä. Olen nyt larpannut reilu 10 vuotta ja into vain kasvaa pelien lisääntyessä.
Pöytäropea olen harrastanut vähemmän yleensä pitkien kampanjoiden aikataulusyistä, mutta yhden kerran peleihin osallistun mielelläni. 


Ompeleminen
Samoihin aikoihin kun aloitin historiallisen tanssin, huomasin että sitä varten tarvitaan myös historiallisia asuja. Kaivoin vanhan yläasteella viimeksi käyttämäni ompelukoneen esiin ja aloin ommella. Ompelen enimmäkseen asuja, joita on vaikeampi löytää mistään eli paljon historiallisia asuja sekä juhlapukuja. Vuonna 2011 sain myös tehdä puvun presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Pidän epäsäännöllistä blogia myös ompeluksistani  http://merlischarms.blogspot.fi/

Mökkeily, sienestys ja kasvit
Vietän melkeinpä koko kesän aina mökilläni Vihdissä, jossa minulla on kolme pientä kasvihuonetta ja hieman muitakin paikkoja kasvattaa kasveja. Nautin paljon kasvimaan hoidosta. Syksyn tullen vietän myös useita viikonloppuja metsässä sieniä etsimällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti