keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Edarivaalit taas kerran

Julkaisin tämän tekstin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran  ja se on edelleen ajankohtainen pienellä päivityksellä.


Taas on se aika. Ihmisten fb-statukset kiertävät yhden aiheen ympärillä ja miljoona erinäköistä ja kokoista faniryhmää tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Kyseessä on edarivaalien syksy.
Ylioppilaskunnan edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin. Se koostuu 60 hengestä, jotka haluavat enemmän tai vähemmän vaikuttaa ylioppilaskunnan tulevaisuuteen. Osalle se saattaa olla ponnahduslauta tulevalle poliittiselle uralle ja osalle kiva CV-merkintä. Joka tapauksessa edustajisto on hyvin sekalaista sakkia ja niin sen pitääkin olla.

Edustajisto on kuitenkin aika nopeasti jo nähty juttu. Itse toimin edustajistossa kaksi kautta eli neljä vuotta. Tässä ajassa ehti tehdä oikeastaan kaiken mitä edustajistolla on tarjota. Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudesta. Siinä ajassa moni ehtii toimia HYY-yhtymän tytäryhtiöiden hallituksissa (kuten unicafe), edustajistoryhmänsä puheenjohtajana, hallintoneuvostossa ja HYYn hallituksessa. Nämä paikat kasvattavat omaa kokemusta ylioppilaskunnan maailmasta mutta jossain vaiheessa jokaisen vaan täytyy tajuta sanoa hommalle stoppi. Edustajistossa usein äänessä ovat juurikin nämä vanhat toimijat, jotka ovat HYYtyneet pois tavallisen opiskelijan arjesta ja osaavat ulkoa kaikenmaailman tavoiteohjelmat ja strategiat. Jokaisessa järjestössä on varmaan näitä vanhoja toimijoita, joiden suusta kuulee "ennen oli kunnollista, nyt ei ole kunnollista" - tyylisiä kommentteja.

Ei sillä että kokemuksesta haittaa olisi, mutta juurikin se yksi vahvuus, mikä ylioppilaskunta-aktiiveilla on, on uudistumiskyky.Uudet vastavalitut edaattorit puhkuvat vielä intoa ja halua pelastaa maailma. Innostusta ei saisi tappaa niin pitkään kun sitä vielä riittää. Antaa siis uusien rauhassa keksiä uusia ideoita.

Tällä kirjoituksellani oli pointti. Katsoin läpi edustajistovaalien ehdokaslistat. Lähes jokaisesta vaaliliitosta (vanhoista, jotka ovat olleet edarissa) löytyy tyyppejä, joita ei aivan varmasti kiinnosta kyllä enää pätkän vertaa istua HYYn edustajistossa. Löytyy vanhoja HYYn hallituslaisia, kaupunginvaltuutettuja, eduskuntavaaliehdokkaita, työelämään siirtyneitä henkilöitä  ja muutenkin jo hyvin pitkän uran edustajistossa tehnyttä porukkaa.

Nyt jokainen äänestäjä saa miettiä ihan oikeasti, että onko näillä henkilöillä enää aikaa/motivaatiota haluta puhtaasti HYYn edustajistoon?

Oikeasti vastaus tähän kuuluukin että ei, en vain usko että kukaan myöntää tätä. Nämä henkilöt ovat lähteneet ehdolle "keräämään ääniä". Itse koen tämän äänestäjien ja itsensä pettämisenä jos on ehdokkaana edariin, vaikka ei sinne enää haluaisi tai tietää, ettei pysty enää antamaan sille niin paljon aikaa kuin se vaatisi.  On tietenkin ihailtavaa, jos henkilöt, jotka ovat oikeasti jo siirtyneet pois työelämään muihin hommiin, haluavat tuoda oman osaamisensa HYYn käyttöön. En kuitenkaan usko että tämä pätee kaikkien kohdalla. Usein kyseessä on vain periaate "tuu ehdolle keräämään ääniä, ei sun tarvii enää tehä mitään" tai "haluan vielä tehdä jotain hyvää ryhmäni hyväksi, joten olen ehdolla vielä kerran keräämässä ääniä".

Edustajistovaalit ovat nyt ja kannustankin kaikkia äänestämään edarivaaleissa. Mutta harkitkaa nyt tarkkaan onko järkevää äänestää tyyppiä, joka on istunut jo edustajistossa yhtä monta vuotta kuin mitä tutkintovaatimukset määrittelevät ihmisen tavoiteopiskeluajaksi. Äänestäkää niitä, jotka vielä puhkuvat intoa ja voivat saada jopa jotain innovatiivisia ja uusia ideoita.

Älä äänestä vanhaa partaa, äänestä uudistumisen puolesta!

Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Tehkää te omat johtopäätökset.

torstai 9. lokakuuta 2014

Olen ehdolla YKL:n valtuustoon!

Olen varmaan nyt kasvanut aikuiseksi (heh), kun ylioppilaskunnan vaalit ovat vaihtuneet ammattiliiton vaaleihin. Mikään ei ole kuitenkaan muuttuunt omassa innostuksessa viedä asioita eteenpäin. Kerron nyt vähän, että miksi haen Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton valtuustoon ensi kaudeksi.

YKL

Olen ollut mukana YKL:n valtuustossa jo tällä kaudella opiskelija-asiainhoitajan roolissa. Olen nähnyt miten valtuusto toimii (ja ei toimi) ja se, mikä pistää silmään on, että valtuusto tarvitsee nuorta sukupolvea mukaan. Tälläkin kertaa valtuustoon hakijoiden keski-ikä on 48 vuotta. Alle 30-vuotiaita hakijoita on minun lisäkseni Miiro Jääskeläinen, jonka kanssa olen toiminut YKL:n opiskelijatoimikunnassa useamman vuoden. Nyt haluamme yhdessä tuoda tuoretta näkökulmaa myös valtuuston puolelle. YKL:n tulee profiloitua vahvasti ympäristöalan edunvalvojaksi, joka ajaa myös nuorten vastavalmistuneiden asiaa. YKL:n valtuusto on muutakin kuin kumileimasin tilinpäätöksille ja vuosikokouksen asiakirjoille!



Nuoret ja vastavalmistuneet

Nuoret on helppo unohtaa työelämäasioissa ja tämä johtuu siitä, että he eivät ole mukana päättävissä elimissä. Nuorten vastavalmistuneiden työura on täysin erilainen kuin lähempänä eläkeikää olevin työntekijöiden ura. Pätkätyöt, osa-aikaisuudet ja määräaikaisuudet ovat arkea nuorille ja etenkin ympäristöalalla nuoren maisterin on hyvin vaikea päästä heti kiinni hyviin töihin. Bioalalle lama on iskenyt pahimmin ja myös ammattiliiton pitää ottaa vastuuta näiden nuorten työllistymiseen. Ei ole mitään järkeä, että kouluttaudutaan ensin vaikka biologiksi, jonka jälkeen joudutaan etsiä kokonaan uusi koulutus ammattiin, josta saa töitä. Koulutusmäärien pitää vastata työelämän tarvetta, jolloin jokaiselle valmistuneelle löytyy myös töitä. 

Opiskelijatoimikunnan kanssa tutustumassa geologin työhön Olkiluodossa.
Työelämätaitojen lisääminen
Työhöni on kuulunut paljon reissaamista sekä luentojen pitämistä eli olen tutustunut eri puolella Suomea opiskeleviin tuleviin ympäristöasiantunijoihin. Luentoja pitäessäni olen huomannut, että yliopisto ei auta juurikaan opiskelijaa valmistautumaan työelämään. Työelämätaitojen opetus jää hyvin niukaksi ja pitämäni kesätyöluennot voivat olla ainoita konkreettisia neuvoja antavia luentoja koko opiskelijan yliopistoaikana. Työelämätaitojen lisääminen yliopistoissa on erityisen tärkeää, jotta vastavalmistunut tietää heti miten töitä kannattaa lähteä hakemaan. 

Oulussa pitämässä luentoa työnhakuasiakirjoista
Minä
Itse olen koulutukseltani filosofian maisteri, pääaineena ympäristö- ja aerosolifysiikka. Aloittelen nyt jatko-opintoja Kumpulassa ja siirryn vuodenvaihteessa sinne töihin. YKL:n opiskelija-asiainhoitajan tehtävät ovat antaneet minulle paljon ja olen ollut mukana niin YKL:n opiskelijatoimikunnassa, hallituksessa ja valtuustossa sekä Akavan opiskelijavaltuuskunnassa ja muissa opiskelijavastaavien verkostoissa. Lisää kokemuksestani muissa järjestöissä kuten ylioppilaskunnassa voi lukea tuolta yläpalkista. Koska tunnen YKL:n ja Akavalaisen kentän hyvin, en haluaisi jättää työtä nyt kesken vaan jatkaisin mielelläni vaikuttamista tulevana vuotena YKL:n valtuuston puolella. En pelkää puhua ja voitte olla varmoja, että otan esiin asiat kuin asiat. 

Haluan mukaan YKL:n valtuustoon ja tarvitsen siihen apua. Kerro siis kaikille tutuille ympäristöalalta, että tässä on erinomainen ehdokas! 

Numero 71! 




keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Työpaikkani haussa

Joskus tulee tehtyä jänniä asioita kuten viikonloppuna kun kirjoittelin työpaikkailmoitusta omaan työpaikkaani. Tässä tulos

http://ykl.fi/fi/ajankohtaista/2014/10/ymp%C3%A4rist%C3%B6asiantuntijoiden-keskusliitto-hakee-uutta-opiskelijatoiminnan

Olen siis vaihtamassa työpaikkaa muutaman kuukauden päästä. Kerron uudesta paikasta myöhemmin lisää. Nyt kuitenkin kaikki voivat hakea opiskelijakoordinaattorin paikkaa YKL:stä.